Mainos

Taloyhtiöiden riidat sysätään yhä useammin isännöitsijän harteille – byrokratia ruokkii konflikteja

Isännöitsijät ja muut asumisen parissa työskentelevät tarvitsevat työssään yhä vaativampia ihmissuhde- ja sovittelutaitoja, kertoo Naapurisovittelun keskus.

Keskustelun tarve korostuu, kun naapurien maailmankuvat eroavat toisistaan erilaisten elämäntilanteiden, tapojen, uskomusten ja arvojen vuoksi, sanoo Naapuruussovittelun keskuksen päällikkö Miriam Attias.

– Ennen kaikki katsoivat puoli yhdeksän uutiset ja ottivat tiedon Yleltä, nyt kokemusmaailmat ovat täysin erilaisia, koska ihmiset hankkivat tietoa eri foorumeilta ja antavat sille eri merkityksiä, Attias sanoo.

Attiaksen mukaan Suomen byrokratia ruokkii konflikteja eikä vie ihmisiä yhteen. Myös käräjöintiaikeet kiristävät välejä.

– Perinteinen tapamme on viedä asiat isännöitsijälle tai jollekin viranomaiselle. Oikeudenkäyntiin tähtäävä asioiden todistelu taas ohjaa liittoutumaan ihmisten kanssa, jotka eivät välttämättä ole asiaan osallisia, Attias sanoo.

Ymmärrystä etsimässä

Naapuruussovittelun keskuksen naapuruussovittelijalta voi pyytää apua, jos esimerkiksi isännöitsijä kokee, että hänellä ei ole laillisia valtuuksia riidan ratkaisemiseen.

Naapuruussovittelija tapaa ensin kiistan osapuolet erikseen, ja lopulta kaikki tapaavat yhdessä. Sovittelussa ei tavoitella yksimielisyyttä, vaan ymmärryksen ja vuoropuhelun lisäämistä.

Attiaksen mukaan noin kolmasosa ratkottavista tapauksista on sellaisia, joissa ei ole sääntörikkomusta.

– Naapurin lapset voivat tömistellä, tai jotain ääntä ei pidetä normaalin asumisen äänenä. Jos salaa paheksuu toisten lastenkasvatusta, voivat myös lapset ärsyttää, Attias kertoo.

"Kynnys toisten kohtaamiseen noussut"

Tampereen vuokratalosäätiön asukasisännöitsijä Jouko Mäki-Tarkan mukaan ihmisten kynnys toisten kohtaamiseen tuntuu nousseen, ja kiistat siirretään helposti esimerkiksi isännöitsijän hoidettavaksi.

Myös Mäki-Tarkan mukaan keskustelun puute kärjistää tilanteet ja voi johtaa ryhmittymiin taloyhtiössä.

– Pienestäkin voidaan saada iso soppa aikaan, mikä pahimmillaan ravistaa koko taloa. Naapuruussovittelussa palataan terveeseen menneeseen, kun ihmiset juttelivat ja selvittivät asioita keskenään.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.