Talousvaikeuksiin ajautuneen luksusbloggaajan ahdinko syvenee entisestään – joutui myymään kokonaan tunnetun kosmetiikkayrityksensä

Pahoihin talousvaikeuksiin ajautunut ruotsalaisbloggaaja Isabella Löwengrip on myynyt kosmetiikkayrityksensä Löwengrip Beautyn.

Huippusuosittu ruotsalaisbloggaaja Isabella Löwengrip, 29, eli pitkään monen nuoren naisen unelmaa, kunnes odottamaton ahdinko alkoi viime syksynä.

Teini-ikäisenä aloitettu muotiblogi muuttui nopeasti hyvin tuottoisaksi liiketoiminnaksi, ja vuonna 2007 Löwengrip perusti ensimmäisen yrityksensä ja on sittemmin tahkonnut rahaa sosiaalisen median lisäksi myös omalla kosmetiikkabrändillään.

Kosmetiikkabrändi Löwengrip Beautyn oli tarkoitus valloittaa maailma, mutta lokakuussa Löwengrip kirjoitti blogissaan, kuinka myynti takkusi Yhdysvalloissa ja Australiassa, ja lopulta yritys lähteä Yhdysvaltoihin meni kokonaan puihin ja suisti hänet melkein konkurssiin. Marraskuussa Löwengrip kertoi joutuneensa irtisanomaan puolet työntekijöistään.

Tiistaina muun muassa ruotsalaislehti Aftonbladet uutisoi, että Löwengrip ja toinen perustaja Pingis Hadenius ovat myyneet koko Löwengrip Beautyn norjalaisyritys Dermanordicille.

Löwengrip aikoo kuitenkin Aftonbladetin mukaan edelleen toimia Löwengrip Beautyn kasvoina. Samoin Hadenius aikoo jatkaa brändin parissa työskentelyä omistajavaihdoksen jälkeen.

Kauppasummaa ei kuitenkaan paljastettu Löwengripin blogissa, eikä bloggaaja tahtonut kommentoida viimeisintä käännettä Aftonbladetille.

Bloggaajan elämä on myös yritysmaailman lisäksi ollut kovassa myllerryksessä viime syksystä asti. Löwengrip on joutunut muun muassa laittamaan myyntiin ylellisen Lidingössä sijaitsevan talonsa ja tammikuussa hän tiedotti Instagramissa eronneensa äveriäästä miesystävästään Erik Selinistä, 52.

Tulevaisuudestaan hänellä oli selkeä suunnitelma ainakin yrityskaupoista kertovan blogikirjoituksensa mukaan.

– Aion pitää taukoa ja viettää yhden tai kaksi vuotta kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa, hän kirjoitti.

– Tämä tarkoittaa, ettei minulla ole enää yhtäkään työntekijää tai toimistoa. Uusi elämä odottaa.

Lue myös:

    Uusimmat