Tällainen on maailman suurin triceratops-dinosauruksen fossiili: Myytiin 6,6 miljoonalla, huutokauppaamisesta myös kritiikkiä

0:17
Tällainen on maailman suurin triceratops-fossiili.

Vuonna 2014 löydetty maailman suurin triceratops-dinosauruksen fossiili on myyty huutokaupassa yksityishenkilölle.

Maailman suurin triceratops-dinosauruksen fossiili on myyty 6,6 miljoonalla eurolla yhdysvaltalaiselle yksityishenkilölle Drouotin huutokaupassa Pariisissa.

Fossiili, jota on kutsuttu julkisuudessa tuttavallisesti Big Johniksi, on 66 miljoonaa vuotta vanha.

Huutokauppa oli arvioinut sen arvoksi 1,5 miljoonaa euroa.

Pelkästään fossiilin pää lähes kolme metriä

CNN kertoo, että fossiilin löysi vuonna 2014 Walter W. Stein Bill.

Dinosaurus eli aikanaan todennäköisesti Laramidiaksi kutsutussa muinaisessa maanosassa, joka ulottui Alaskasta Meksikoon.

Fossiili restauroitiin Italiassa, jossa arkeologeille paljastui myös sen todellinen koko.

Pelkästään fossiilin pää on lähes kolme metriä pitkä ja sen luurangosta oli löytynyt noin 60 prosenttia.

"Markkinasta tullut vääristyneempi"

Fossiilin huutokauppaamista yksityishenkilöille on myös kritisoitu.

Ison-Britannian luonnontieteellisellä museolla Natural History Museumilla työskentelevä paleontologi tohtori Paul Barret sanoo museon julkaisemassa haastattelussa, että kasvava kysyntä on nostanut fossiilien arvon niin korkeaksi, ettei museoilla ole enää mahdollisuuksia ostaa fossiileja huutokaupoista.

– Aiemmin vain tietyt fossiilien, kuten Tyrannosaurus Rexin fossiilien, hinnat olivat korkeat dinosauruksen maineen vuoksi. Mutta nyt markkinasta on tullut vääristyneempi, Barret sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja