Tällä tavalla hiilettömään liikenteeseen voidaan päästä – kolme vaihtoehtoista polkua

Suomi on asettanut ilmastotavoitteekseen päästöttömän liikenteen vuoteen 2045 mennessä, mutta helppoa tietä tavoitteeseen ei ole, kerrotaan liikenne- ja viestintäministeriön ilmastopolitiikan työryhmän perjantaina julkaistussa väliraportissa.

Raportti esittelee kolme vaihtoehtoista polkua tai tulevaisuudenkuvaa siitä, miten tavoitteeseen voitaisiin päästä. Näistä yksi nojaa sähköautoihin. Skenaarion mukaan Suomessa uutena myytävät autot voisivat olla kokonaan sähkö- tai kaasukäyttöisiä jo 2030-luvulle tultaessa.

–  Tarkoitus on herättää raflaavienkin esimerkkien kautta keskustelua, sen takia nämä ovat kärjistyksiä ja vahvoja skenaarioita. Yhdenkään ei ole tarkoitus yksinään tulla voimaan, kertoo Tekno-työryhmän puheenjohtaja, Trafin pääjohtaja Mia Nykopp.

–  Kovat tavoitteet pitää olla, koska päästöjen vähentämisessä olisi pitänyt lähteä liikkeelle jo eilen.

Tekno-polulla sähkö- ja vetyautojen osuus uusista henkilöautoista on 93 prosenttia ja kaasukäyttöisten 7 prosenttia vuoteen 2035 mennessä.

2030-luvun auto kulkee sähköllä tai kaasulla

Sähköautojen tulevaisuuteen uskoo työryhmän jäsen ja Fortumin sähköautojen Charge & Drive -latauspistepalvelusta vastaava Tero Era, vaikka ne eivät vielä ole saaneet tulta alleen.

–  Suomessa ollaan selvästi jäljessä muita Pohjoismaita. Jos vertaa Norjaan, siellä ollaan yli 200 000 ladattavassa autossa ja Ruotsissa 60 000:ssa. Suomessa on noin 12 000 tällä hetkellä, Era sanoo.

Tulevaisuudenkuvassa esitetään, että perinteiset bensiini- ja dieselautot voivat olla autokaupoissa historiaa jo vuoteen 2035 mennessä.

–  Nopeampaan päästöjen vähentämiseen tarvitaan vähäpäästöisen auton valintaan kannustavia toimia. Uskon tulevaisuudenkuvan olevan realistinen siinä mielessä, että sähköautot tulevat hankintahinnaltaan kilpailukykyisiksi ennusteiden mukaan vuosina 2024–25, ja tukitoimetkin voivat siksi olla määräaikaisia.

–  Vertailun vuoksi Norjan tavoite on, että kaikki uudet autot ovat nollapäästöisiä täyssähköautoja jo vuonna 2025, hän lisää.

Mia Nykoppin mukaan ratkaiseva teko ensivaiheessa on kasvattaa sähköautojen myyntiä yrityksille. Suomessa uusista autoista 40 prosenttia myydään yritys- tai työsuhdeautoina.

–  On tärkeää, että saataisiin niiden joukkoon mahdollisimman pian sähköautoja, jotta ne olisivat kolmen vuoden päästä käytettyjen markkinoilla.

Biopolttoaineissa ongelmana tuotanto

Väliraportin kolmesta vaihtoehtoisesta tulevaisuudenkuvasta on tarkoitus parsia kokoon yksi suunnitelma, joka esitellään vuoden lopulla.

–  Täytyy pohtia, millä tavalla se realistinen skenaario saadaan toteutettua, kun lähdetään yhdistelemään näitä vaihtoehtoja, kertoo Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Juhani Damski.

Damski vetämän Bio-työryhmän visiossa päästöttömään liikenteeseen päästään biopolttoaineiden avulla. Suunnitelman etuna on se, ettei se vaatisi autokannan tai polttoaineen jakeluverkon uusiksi panemista.

Varjopuoliksi nähdään biopolttoaineiden hinta ja saatavuus. Jotta biopolttoaineita voitaisiin tuottaa kaiken liikenteen tarpeisiin, metsää pitäisi alkaa kaataa varta vasten biopolttoaineiden tuotantoon. Se pienentäisi hiilinieluja.

–  Nostimme nyt raportissa sen kissan pöydälle, että tällainen ongelma siihen liittyy, eli miten pitkälle hiilinielut oikeasti riittävät, Damski kertoo. 

Lue myös:

    Uusimmat