Talentissa nokkahuilua nenällään soittanut Mikko Rautiainen avoimena päihteiden ja rikosten värittämästä menneisyydestään: "Jos yksikin ihminen saa tarinastani voimaa hakea apua, olen onnistunut"

2:31
Mikko Rautiaisen esitys aiheutti hilpeyttä tuomareissa. Juontaja Mikko Leppilampi päästä miehen kuitenkin jatkoon kultaisella napilla.

Talent Suomen ensimmäisessä jaksossa kultaisen napin saanut Mikko Rautiainen kertoo päihteiden ja rikosten värittämästä menneisyydestään. Hän haluaa tarinallaan rohkaista muita samassa elämäntilanteessa olevia hakemaan apua.

Nenällään nokkahuilua soittava Mikko Rautiainen, 41, hurmasi katsojat ja erityisesti juontaja Mikko Leppilammen 7.2. nähdyssä Talent Suomi -jaksossa. Leppilampi nimittäin palkitsi miehen kultaisella napilla, mikä tarkoittaa sitä, että hän pääsee suoraan kilpailun semifinaaliin.

MTV Uutisten haastattelussa mies kertoo, että matka tähän pisteeseen ei ollut helppo. 20 vuotta kestänyt päihdehelvetti katkesi vasta kaksi vuotta sitten. Hän on käynyt läpi monenlaisia vaiheita päästäkseen irti päihteistä. Rautiainen kertoo elävänsä nyt raittiina elämänsä parasta aikaa.

Mieheltä löytyy Helsingin käräjäoikeudesta lukuisia rikosmerkintöjä, jotka ovat peräisin niiltä vuosilta, kun Rautiaisen elämä luisui raiteiltaan.

Rautiainen joutui lasten suljetulle psykiatriselle osastolle ala-asteikäisenä. Hän kävi 5. ja 6. luokan sairaalakoulusta käsin. Tuolloinen opettaja ei ymmärtänyt Rautiaisen vilkasta luonnetta ja luovaa persoonallisuutta. Loppujen lopuksi perheneuvolan psykiatri kehotti Rautiaisen vanhempia laittamaan lapsensa sairaalakouluun.

– Se jätti jonkinlaisen jäljen minuun. En syytä vanhempiani siitä päätöksestä, koska he varmasti ajattelivat, että se on minulle paras vaihtoehto.

Rautiaisen ollessa 19-vuotias hän pääsi Teatterikorkeakouluun opiskelemaan valo- ja äänisuunnittelua.

– Silloin elämäni lähti sivuraiteille. Mukaan tuli alkoholi ja useita maksuhäiriömerkintöjä. Vuonna 2002 minut pidätettiin. Syynä olivat useat kymmenet maksamatta jääneet maksut.

Rautiainen sai vuonna 2002 ensimmäisen ehdollisen vankeusrangaistuksensa kavalluksesta ja lukuisista petoksista. Päihteiden käyttö ja rikoskierre jatkuivat tuomiosta huolimatta ja lopputuloksena oli ensimmäinen ehdoton vankeusrangaistus. Vankilareissun jälkeen mies päätti, että sekoilu saa riittää.

– Muutin Espanjaan aloittaakseni uuden elämän siellä. Asuin Gran Canarialla Playa del Inglésissä, joka olikin alkoholistin paratiisi. Siellä löysin myös huumeet. Tuli kokeiltua kaikkea ja ihmettelen edelleen, miten olen edes hengissä tänä päivänä, Rautiainen pohtii.

Kun hän vuonna 2007 palasi Suomeen, oli hänestä tehty etsintäkuulutus.

– Olin sekaisin kuin seinäkello ja piilottelin poliisilta noin puolen vuoden ajan. Lopulta sain kolmannen tuomioni törkeästä petoksesta. Jälleen päätin, että tämä ei voi jatkua näin. Minulla on paljon muutakin annettavaa elämälle.

Rautiainen muutti Lontooseen ystävänsä kanssa. Hän halusi vihdoin toteuttaa haaveensa teatterin tekemisestä ja esiintymisestä.

– Kuvittelin, että Lontoo olisi minulle joku suuri unelma ja tavoite, mutta se kääntyikin ihan painajaiseksi. Minulla ei ollut mitään elämänhallintaa. Päihteiden käyttöni oli aivan holtitonta. Saatoin helposti juoda kaksi pulloa viiniä yhdessä illassa ja uskotella itselleni, että minulle ei ole mitään ongelmaa.

Rautiainen kuitenkin onnistui opiskelemaan Lontoossa teatteriohjaajaksi ja saamaan töitä useasta eri yrityksestä. Alkoholin käyttö johti myös useisiin potkuihin. Hän joutui lopulta uupumuksen vuoksi pitkälle sairaslomalle ravintolapäällikön työstään vuonna 2018.

– Sen vuoden aikana minulla oli useita itsemurhayrityksiä ja lukemattomia katkaisuhoitoyrityksiä eri sairaaloissa. Yritin sanoa hoitajille, että katkaisuhoidoissa ei ole mitään järkeä, jos en saa tukea niiden jälkeen, mutta minua ei kuunneltu.

Elokuussa 2018 Rautiaisella oli jälleen takanaan yksi itsemurhayritys ja yksi turha katkaisuhoito, kun hänen lapsuuden ystävänsä soitti ja käski häntä palaamaan Suomeen ja hankkimaan apua.

– Muutin hänen luokseen asumaan ja hain apua. Katkaisuhoidon jälkeen pääsin Minnesota-malliseen päihdekuntoutukseen. Se oli se, mitä olin koko ajan halunnutkin. Se avasi silmäni. Huomasin, että raittiina on helpompi elää. Pääsin käymään läpi elämääni ja myöskin kuulemaan toisten samassa tilanteessa olevien tarinoita.

Kuukauden intensiivisen hoitojakson jälkeen hän jatkoi vielä vuoden ajan hoitokäyntejään. Nyt kaksi vuotta kuivilla ollut mies tiedostaa, että alkoholismista parantuminen on elämän mittainen matka.

– Päivä päivältä tämä alkaa helpottua. Nykyään minun ei tarvitse käyttää päihteitä eikä minun tarvitse pelätä, että sortuisin niihin. Olen onnellinen siitä, mitä olen näiden kahden raittiin vuoden aikana saavuttanut. Tiedän sen, että jos nyt sortuisin taas juomaan, menettäisin sen kaiken.

Hän haluaa kertoa tarinansa, jotta joku samassa elämäntilanteessa oleva saisi voimaa hakea apua. Toisaalta hän tiedostaa myös sen, että ei pääse menneisyyttään pakoon.

– Ihmiset ovat kiittäneet minua siitä, että esitykseni on tuonut iloa tähän synkkään aikaan. Yksi päihdehuollon potilas tuli minulle sanomaan, että tiedätkö kuinka iso esimerkki olet. Tällaiset kohtaamiset ovat jo voitto itsessään. Jos yksikin ihminen saa tarinastani voimaa hakea apua, niin olen onnistunut.

Vaikka Rautiainen on sovittanut rikoksensa ja niistä nyt kulunut jo useampia vuosia, miettii hän yhä usein omaa käytöstään niitä ihmisiä kohtaan, jotka joutuivat näistä rikoksista kärsimään.

– Olen todella pahoillani siitä tuskasta ja kärsimyksestä, jota olen muille aiheuttanut. Pyydän vilpittömästi anteeksi niiltä ihmisiltä, joilta en ole voinut sitä henkilökohtaisesti pyytää. 

Tällä hetkellä Rautaisen katseet ovat Talentin semifinaalissa, jota varten hän harjoittelee jo kovaa vauhtia. Ohjelmassa jatkoon pääseminen on vahvistanut sitä tunnetta, että elämä raittiina on monin kerroin parempaa kuin päihteiden alaisena.

– Päihdekuntouksessa puhuttiin siitä kuinka hyvää elämä voi olla sen jälkeen, kun on päässyt irti päihteistä. Silloin sitä oli vaikea uskoa, mutta nyt todella tiedän, että se pitää paikkaansa, Rautiainen sanoo.

Talent Suomi sunnuntaisin klo 19.30 MTV3-kanavalla!

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja