Talent-tuomarit ihastelevat 14-vuotiaan Neenan enkeliääntä – joutui kiusatuksi kasvojen hermohalvauksen vuoksi

Neena Kokko 2:24
Katso videolta Neenan upea lauluesitys!

Talent Suomi jatkuu ja sunnuntaina 14.2. nähdään toinen esikarsintajakso. Toisessa jaksossa nähdään ja kuullaan jälleen upeita talentteja. 

Talent Suomi -ohjelman toisessa jaksossa nähdään jälleen upeita talentteja. He ovat tavoittelemassa omaa unelmaansa ja 30 000 euron voittopottia. Tuomarit Krista Siegfrids, Ernest Lawson, HP Parviainen sekä Jorma Uotinen päättävät, ketkä pääsevät jatkoon ja semifinaaliin. Juontaja Mikko Leppilampi on puolestaan kilpailijoiden tukena backstagella. 

Toisessa jaksossa tuomarit ihastelevat muun muassa 14-vuotiaan Neenan upeaa esitystä ja enkelimäisen heleää ääntä.

14-vuotias Neena Kokko on kotoisin Savonlinnasta ja asuu siellä vanhempiensa sekä viiden sisaruksen kanssa. Neena on laulanut ihan pienestä asti, ja tulee nyt Talentiin esittämään kappaleen Say Something

Nuorempana Neena kävi monta vuotta kuorossa, mutta lopetti sen nähtyään ensimmäisen videon itsestään esiintymässä. Ollessaan pieni, Neenan suun vasempaan puoleen tuli hermohalvaus, ja tämän vuoksi hän tuli usein kiusatuksi.

Myöhemmin Neena on ymmärtänyt, että hän ei ei voi asialle mitään, ja se on osa häntä itseään, muiden mielipiteistä viis! Neena onkin ylpeä siitä, että on oppinut näyttämään suutaan enemmän, eikä peittele sitä enää. Häntä ei haittaa, jos Talentin kautta koko Suomi näkee sen, sillä se on osa häntä.

Talentissa Neenaa on kannustamassa omat vanhemmat sekä parhaat kaverit.

Neena toivoo, että voi elämässään saada muut ihmiset hyvälle mielelle laulamisellaan ja muutenkin omana itsenään olemalla. Hänestä on tärkeää myös auttaa muita aina kun voi. 

Katso videolta Neenan upea esitys!
Talent Suomi sunnuntaisin klo 19.30 MTV3-kanavalla. 

Lue myös:

    Uusimmat