Vuosina 2012-2014 formula ykkösissä mukana ollut Caterham-talli saattaa palata sarjaan kaudella 2027. Caterham on suomalaisille tuttu, sillä Heikki Kovalainen ajoi tiimissä vuonna 2012.
LUE MYÖS: Erikoinen fakta nousi esiin Valtteri Bottaksesta
LUE MYÖS: Valtteri Bottaksesta iso uutinen – Schumacher ärähtää: "Heidän pienin ongelmansa"
Formula ykkösiin on jo varmistunut yksi lisätiimi, kun Cadillacista tulee ensi kaudella sarjan 11:s talli. Toiseksi kisakuljettajaksi on kaavailtu Valtteri Bottasta ja racingnews365 -sivusto kertoi jo, että sopimus olisi sorvattu kuntoon. Nyt Cadillacin lisäksi sarjaan olisi liittymässä vuotta myöhemmin Caterham.
24-vuotias sijoittaja Saad Kassis-Mohamed kertoi lehdistötiedotteessa, että hän ja hänen yrityksensä SKM Capital suunnittelevat sijoittavansa lajiin kolmen ensimmäisen vuoden aikana 280 miljoonaa euroa. Caterhamin taival päättyi alun perin sarjassa konkurssiin.
– Caterham on yhä tuttu nimi monille, mutta he eivät ole mukana F1-sarjassa. Tavaramerkkilisenssi helpottaa markkinointia ilman, että vanhaa yritystä ja sen velkoja tarvitsee elvyttää, Kassis-Mohamed sanoi Sporstar Magazinelle.
Kassis-Mohamedia kuvaillaan varakkaaksi ja vaikutusvaltaiseksi mieheksi. Amerikkalaisen talouslehden Forbesin mukaan hän on yksi 30 vaikutusvaltaisimmasta alle 30-vuotiaasta liikemiehestä.
– Formula 1 on rakenteisiin perustuva insinöörikilpailu, jonka kustannukset ovat ennakoitavissa. Tämä yhdistelmä tekee urheiluun sijoittamisen mahdolliseksi. Rakennamme kompaktia, tietoon perustuvaa organisaatiota, joka on alusta alkaen kestävä ja uskottavasti kilpailukykyinen, SKM Capitalin toimitusjohtaja Marcine Graham kertoi.
Uusi tiimi aikoo pitää tehtaansa Englannissa Silverstonen lähellä. Itse kilpailutoiminnan keskusta on suunniteltu Saksan Müncheniin. Projektiin odotetaan palkattavan aluksi 210-230 työntekijää ja samalla suunnitelmissa on tehdä yhteistyötä englantilaisten ja saksalaisten yliopistojen kanssa harjoitteluohjelman aloittaniseks.
Hankkeeseen osallistuvat myös Elena Richter, Marco Bianchi, Aisha Khan ja Tobias Meier, joilla kaikilla on kokemusta Formula 1:stä tai muusta kansainvälisestä moottoriurheilusta.
– Emme palkkaa enempää väkeä kuin on todella tarpeen, ennen kuin perusta on kunnossa. Käymme pitkälle edenneitä neuvotteluja kahden nykyisen Formula 1 -moottorivalmistajan kanssa. Puhumme monivuotisesta toimitus- ja teknologiayhteistyöstä, Richter sanoo.
Alustavissa suunnitelmissa Caterham toimisi osittain asiakastiiminä. Tuollon he eivät valmistaisi kaikkia komponentteja itse. Tavoitteena on toimittaa tarvittavat asiakirjat kansanväliselle autoliitolle FIA:lle ensi vuoden alussa. Ensimmäinen auto olisi valmiina ajettavaksi ensi vuoden kolmannella neljänneksellä.
Tarkoituksena on olla kilpailemassa vuonna 2027. Tämä kuitenkin edellyttää FIA:n ja F1-sarjan johdon hyväksyntää. Prosessissa voi kulua aikaa, kuten Cadillacin osalta nähtiin. He toivoivat olleensa mukana jo tällä kaudella, mutta sarjaan tulo siirtyi vuodella eteenpäin.
F1-sarja jatkuu 31. elokuuta ajettavalla Hollannin GP:llä.