Hyvinkääläinen Taisto Kerttula, 74, on auttanut erakoitunutta ystäväänsä pitkään, mutta vasta vakava sairastuminen paljasti, miten huonossa kunnossa yksinäisen miehen koti oli. Tuntemattomat hyväntekijät auttoivat Taiston perhettä tekemään huoneistosta asumiskelpoisen.
Joulua edeltävänä perjantaina Taisto Kerttulan puhelin soi. Toisessa päässä oli Taiston ystävä, joka pyysi apua. Hän oli maannut kotinsa lattialla maanantaista asti. Vasta monen päivän jälkeen erakoituneen ikäihmisen oli onnistunut ryömiä puhelimensa luokse.
Taisto hälytti paikalle ambulanssin, joka vei sydämen vajaatoimintaan sairastuneen ystävän sairaalaan. Ensihoitajien käynti sisällä asunnossa paljasti kodin olevan karmeassa kunnossa. Taisto sai valtakirjan avulla avaimet asuntoon ja todisti pian näkyä omin silmin.
– Huoneistoa ei ollut siivottu pariinkymmeneen vuoteen, Taisto kertoo.
Hän oli auttanut ystäväänsä monet kerrat, muttei ollut päässyt näkemään tämän kotia kokonaisuudessaan. Vaatekomeroihin sullotut kymmenet pullokassit olivat vasta esimakua kaaoksesta.
Patjat ja matot olivat menneet käyttökelvottomiksi, kun lattialle lyyhistynyt mies oli laskenut alleen. Kylpyhuoneessa puolestaan odotti rikkinäinen suihku ja läjä pinttynyttä likaa.
– Vessanpönttöä ei ollut pesty 20 vuoteen.
Puhdistusta kaipasi myös keittiö, joka oli Taiston mukaan erityisen kamalassa kunnossa. Siellä ei mahtunut edes liikkumaan. Kokonaisuudessaan koti oli asuinkelvoton.
