Trumpin eteenpäin puskema jättimäinen lakipaketti meni juuri läpi Yhdysvaltain senaatissa.
Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin jättimäinen, sisäpoliittinen "suuri, kaunis laki" (big beautiful bill) on juuri mennyt läpi Yhdysvaltain senaatissa ja näin ollen etenee edustajainhuoneen äänestykseen huomenna.
Senaatissa äänestys päättyi 50-50 -tasapeliin. Varapresidentti J.D. Vance antoi ratkaisevan äänen esityksen puolesta.
Äänestys alkoi paikallista aikaa maanantaina aamulla ja jatkui yli vuorokauden.
Lakipaketti määrittää tulevien vuosien budjettia. Toteutessaan paketti muun muassa keventäisi veroja, lisäisi rahoitusta puolustukseen ja rajaturvallisuuteen, sekä kasvattaisi valtion velkaa. Samalla leikattaisiin julkisesta, liittovaltion ja osavaltioiden yhteisestä terveysvakuutuksesta Medicaidista.
Esitystä muokattiin ahkerasti jo viikonlopun aikana, ja muutoksia tehtiin vielä ennen senaatin viimeistä äänestyskierrosta.
Trumpilla tavoiteaika
Presidentti Donald Trump painosti pakettia hyväksyttäväksi ajoissa, jotta hän voisi allekirjoittaa sen heinäkuun neljänteen, eli Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivään mennessä. Trump kuitenkin sanoi tiistaina aamulla, että hän on valmis venyttämään määräaikaa tarvittaessa. Hän sanoi silti toivovansa, että senaatti saa äänestyksen päätökseen tänään, kuten kävi.
– Tilanne on monimutkainen, koska paketti on iso ja kattaa monta eri aluetta. Republikaaneilla on sydän mukana tässä, demokraatit vain haluavat tuhota maamme, eivätkä äänestä paketin puolesta. Kyseessä on isoin veronkevennys ikinä, kaikki paketissa on isointa ikinä. Tämä on paras lakiesitys koskaan, emmekä saa yhtään demokraattiääntä, presidentti sanoi.
Senaatin hyväksynnän jälkeen, paketti menee vielä edustajainhuoneen hyväksyttäväksi, ennen kuin se päätyy presidentin pöydälle.
Niin kutsutussa maratonäänestyksessä rikottiin vanha ennätys vuodelta 2008, jolloin senaattorit äänestivät yhtäjaksoisesti 44 kertaa budjettiesityksestä. Tiistaiaamuna "suuren, kauniin lain" äänestyssarja vei ennätyksen uudelle tasolle, yltäen 45 peräkkäiseen äänestykseen.

