Presidentti Donald Trump ja miljardööri Elon Musk ovat ajautuneet sanasotaan, kertoo uutistoimisto Reuters.
Trump kertoi olevansa pettynyt siihen, että Musk on julkisesti vastustanut valtavaa, muun muassa verotusta ja valtion rahankäyttöä koskevaa lakiesitystä, joka on ollut Trumpin agendan ytimessä.
Trump on nimennyt jättilakipaketin "Isoksi kauniiksi lakiesitykseksi."
– Elonilla ja minulla oli loistava suhde. En tiedä, tuleeko meillä enää olemaan, hän sanoi Valkoisessa talossa.
– Olen hyvin pettynyt Eloniin. Olen auttanut häntä paljon.
Musk näpäytti takaisin somessa
Trumpin puhuessa Teslan toimitusjohtaja Musk kommentoi omia näkemyksiään viestipalvelu X:ssä.
– Ilman minua Trump olisi hävinnyt vaalit. Mitä kiittämättömyyttä, hän kirjoitti.
Sähköautovalmistaja Teslan osakkeet laskivat yhdeksän prosenttia ulostulojen jälkeen, alimmalle tasolleen sitten helmikuun lopun.
Reutersin mukaan vastakkainasettelusta kävi ilmi, että jännitteet maailman vaikutusvaltaisimman miehen ja maailman rikkaimman miehen välillä ovat kasvaneet sen jälkeen, kun heidän väleistään oli spekuloitu viikkoja.
Musk käytti vuoden 2024 presidentinvaaleissa lähes 300 miljoonaa dollaria Trumpin ja muiden republikaanien ehdokkaiden tukemiseen.

