Biden aikoo nostaa minimipalkkaa sekä kotitalouksien koronatukirahaa elvytyspaketissaan

Trump ei aio osallistua Bidenin virkaanastujaisiin – presidentin Twitter-tili aktivoitui rytinällä 0:58
Katso myös video: Trump ei aio osallistua Bidenin virkaanastujaisiin – presidentin Twitter-tili aktivoitui rytinällä

Yhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden ehdottaa 1,9 biljoonan dollarin suuruista talouden elvytyksen ja koronaviruksen vastaisen kamppailun tukipakettia.

Kyseessä on massiivinen luku, sillä biljoona tarkoittaa tuhatta miljardia tai vaihtoehtoisesti miljoonaa miljoonaa. Biljoonassa on kaksitoista nollaa, kun esimerkiksi miljoonassa niitä on vain kuusi.

Biden esitteli suunnitelmansa puheessa aamuyöstä Suomen aikaa.

– Lähes 400  000 amerikkalaista on kohdannut julman kohtalon, ja lukemattomat perheet ja ystävät ovat heidän poismenonsa jäljiltä täynnä surua, syyllisyyttä, vihaa ja turhautumista. Miljoonat amerikkalaiset ovat ilman omaa syytään menettäneet työpaikan tuoman kunnioituksen ja omanarvontunnon, Biden avasi puheensa.

Johns Hopkins -yliopiston mukaan Yhdysvalloissa koronavirukseen liittyviä kuolemia on todettu yli 388  000, määrällisesti enemmän kuin yhdessäkään muussa maassa. Biden vakuutteli, että elpymiseen nyt sijoitettavat suuret summat maksaisivat itsensä ennen pitkää takaisin torjumalla pahempia vaurioita.

– Sijoitukset työpaikkoihin ja rotujen tasa-arvoon ehkäisevät pitkäaikaista taloudellista vahinkoa. Siitä saatavat hyödyt ylittävät heittämällä kustannukset. Tällä kriisin hetkellä meillä ei ole varaa toimettomuuteen, Biden kertoi.

Bidenin puhe oli sisällöltään asiavetoinen elvytysohjelman esittely, jossa väistyvä presidentti Donald Trump tai tämän saama virkasyyte eivät saaneet mainintaa. Biden ei vastannut toimittajien kysymyksiin puheen päätteeksi.

Tukea paikallishallinnoille

Politiikan lehti Hillin mukaan Bidenin ohjelman tavoitteena on muun muassa 100 miljoonaa toteutunutta rokoteannosta Bidenin kauden sadan ensimmäisen päivän aikana eli kevääseen mennessä. Lehden mukaan esityksessä on jyvitetty 415 miljardia dollaria koronaviruksen vastaisiin toimiin ja jopa biljoona dollaria suoraan tukeen kansalaisille ja perheille. Lisäksi yrityksiä tuettaisiin 440 miljardilla dollarilla.

Suunnitelmaan kuuluu muun muassa liittovaltion minimituntipalkan nostaminen 15 dollariin. Se on nykyisellään 7,25 dollaria, eli Bidenin uudistus yli tuplaisi sen. Minimipalkkaa ei ole nostettu sitten vuoden 2009, kertoo uutiskanava CNBC.

Lisäksi kansalaisille lähetettävä koronatukiraha nostettaisiin 2  000 dollariin. Biden aikoo myös esittää erillisen koronaelvytyspaketin, joka kannustaa yrityksiä palkkaamaan työvoimaa.

Biden aikoo esittää osana koronaelvytyspakettiaan 350 miljardin tukea osavaltioille ja paikallishallinnoille. Sama tukiesitys kaatui viime vuonna republikaanien vastustukseen.

– Olemme kilpajuoksussa aikaa vastaan. Ilman uutta tukea hallitukselta, talouden ja terveydenhuollon kriisit voivat pahentua lähikuukausina. Koulut eivät kykene avautumaan turvallisesti, ja rokottaminen jatkuu aivan liian hitaasti, Bidenin tiimin asiakirjassa kerrotaan uutistoimisto AFP:n mukaan.

Demokraattien hallitsema edustajainhuone äänesti jo aiemmin 2  000 dollarin kansalaistuen puolesta, mutta senaatin republikaanien enemmistöjohtaja Mitch McConnell ei tuonut esitystä äänestykseen senaatissa.Bidenin kaudella demokraatit pitävät hallussaan kongressin molempia kamareita, joten esityksellä on paremmat mahdollisuudet päästä läpi. Demokraattivetoisen edustajainhuoneen hyväksymät esitykset pääsevät jatkossa äänestykseen asti, minkä McConnell pystyi aiemmin estämään.

Demokraattien johtoasema hutera senaatissa

Vaikka kongressin molemmat kamarit ovat jatkossa demokraattien hallussa, Bidenin esityksen toteuttaminen ei ole läpihuutojuttu. Demokraattien kontrolli senaatista on hutera, sillä puolueella on vain 50 istuinta sadasta.

Senaatin sääntöjen mukaan tasan menevissä äänestyksissä varapresidentti Kamala Harrisilla on ratkaiseva ääni. Bidenin on siis saatava joka ainoa puolueensa senaattori tuekseen tai houkuteltava republikaaneja puolelleen.Tällaisesta saatiin jo esimakua, kun yksi demokraattisenaattoreista epäröi kansalaistuen kasvattamisen suhteen. Toisaalta republikaanisenaattori Marco Rubio on kertonut aikovansa tukea lisäapua.

Ennakolta pidetäänkin todennäköisenä, että Bidenin suunnitelman hintalappu pienenee kongressin käsittelyssä ennen sen hyväksymistä.

Lue myös:

    Uusimmat