Taipuuko peukalosi näin? Yksinkertainen sormitesti saattaa paljastaa hiljaisen tappajan
Äärimmäisen liikkuvainen peukalo voi olla merkki aortan laajentumasta eli aneurysmasta, jota kutsutaan myös hiljaiseksi tappajaksi.
Aortta on sydämestä lähtevä päävaltimo. Valtimotauti eli ateroskleroosi tai synnynnäiset tekijät voivat heikentää aortan seinämää, jolloin siihen syntyy pullistuma.
Aortan laajentuma eli aneurysma ei läheskään aina aiheuta oireita suuretessaan hiljalleen, minkä vuoksi lääkäreiden on vaikea havaita sitä ajoissa. Revetessään iso laajentuma johtaa yleensä kuolemaan.
Yalen yliopiston tutkijat raportoivat vertaisarvioidussa American Journal of Cardiology -julkaisussa huomanneensa potilastyössä, että yksinkertainen peukalotesti voi paljastaa aortan laajentuman. He uskovat, että testi voisi pelastaa ihmishenkiä.
Helppo peukalotesti
Testi on yksinkertainen: Pidä kämmen tasaisena ja yritä taivuttaa peukalo sen yli niin pitkälle kuin mahdollista. Jos peukalo ylittää tasaisena pidetyn kämmenen ulomman reunan, ihminen saattaa potea tietämättään aneurysmaa.
Tiedotteessa tutkijat selittävät, että tällä tavalla liikkuva peukalo on mahdollinen merkki elimistön ja myös aortan sidekudossairaudesta.
Jokainen testissä onnistuva ei kuitenkaan ole sairastunut. Venyvästä peukalosta ei kannata hätääntyä siksikään, että aneurysmien kehittymiseen kuluu usein vuosikymmeniä ennen puhkeamispisteen saavuttamista.
Peukalotesti osaksi tutkimuksia?
Tutkimusta varten peukalotestin teki 305 potilasta, jotka olivat menossa sydänleikkaukseen eri syistä. Potilaista 59 eli noin viidennes sairasti nousevan aortan eli aortan alkuosan laajentumaa.
Yhteensä kymmenen potilasta onnistui peukalotestissä, eli he kykenivät viemään peukalonsa kämmenensä yli. Valtaosa aneurysmapotilaista ei kyennyt taivuttamaan peukaloaan kämmenensä yli, mutta siihen pystyneiltä löydettiin todennäköisemmin aneurysma.
Tutkijat ehdottavat peukalotestiä osaksi muita tavanomaisia tutkimuksia. He suosittelevat koetta teetettäväksi erityisesti potilaille, joilla epäillään nousevan aortan aneurysmaa esimerkiksi perinnöllisen alttiuden vuoksi. Tällä hetkellä valtaosa nousevan aortan laajentumista havaitaan sattumalöydöksinä.
Tavallisin syy aneurysmalle on valtimokovettumatauti eli ateroskleroosi, jonka riskitekijöitä ovat tupakointi, kohonnut verenpaine sekä kohonnut LDL-kolesteroli. Joskus laajentuma syntyy aortan synnynnäisen seinämäheikkouden vuoksi.
Käsitestit terveyden mittarina
Kädet voivat paljastaa yllättäviä asioita terveydestä. Esimerkiksi pienet punertavat täplät kynsien alla saattavat olla oire sepelvaltimotaudista.
Kerroimme aiemmin myös nopeasta ja helposta käsitestistä, joka voi kertoa sydämen kunnosta. Testin ideana on altistaa kädet kylmälle vedelle ja katsoa sen jälkeen, minkä väriset ne ovat.
Yhteen painettujen etusormien kynsien väliin jäävä timantin muotoinen rako saattaa puolestaan olla oire keuhkosyövästä.
Artikkeli on uusinta toukokuulta 2021.
Videolla kerrotaan, miten aivoinfarkti ja TIA-kohtaus oireilevat.
Uusimmat
-
06:30
Miksi lounaan jälkeen väsyttää? Viisi vinkkiä, joiden avulla jaksat loppupäivän paremmin
-
15:34
Kokenut kirurgi avoimena: "Teinkö kaiken mitä voin, teinkö kaiken oikein?"
-
06:16
Perämoottorivarkaat paljastavat, miten varastetun tavaran kauppaa käydään: "Koskaan ei saa heti rahaa"
-
05:48
Itämeri hohkaa yhä jopa yli 15-asteisena: Ennustaa erikoista tai hurjaa talvea Suomeen
-
23:17
NHL-kauden avauksessa nähtiin jäätävä torjunta – Ukko-Pekka Luukkonen ohitettiin kolmesti
-
23:03
Useita junia yhä myöhässä oikoradalla tapahtuneen henkilövahingon vuoksi
-
22:57
BBC tapasi Suomessa uusnatsin, jonka väitetään toimineen Britannian mellakoiden taustalla – syytti toimittajaa häirinnästä
-
22:29
Tänne Eurojackpotin 81 miljoonan superpotti meni
-
22:17
Kärpät kaatoi huippuottelussa HIFK:n, Tappara suli Lahdessa – näin SM-liigan perjantain kierros eteni
-
22:09
Eurojackpotissa tuli valtava jymypaukku: Voittaja kuittaa 81 miljoonaa euroa!
-
22:06
F1-talli teki kammottavat tappiot
-
22:04
Ulkoministeriö avustaa suomalaisia pois Libanonista
-
22:03
Vaikuttava näky! Portion Boysin JaloTiina esitteli kotinsa
-
21:49
Saako kasvistuotteita kutsua pihveiksi ja makkaroiksi? EU:n tuomioistuimelta linjaus
-
21:43
Pelicans-valmentajalla oli asiaa Tapparan Grönborgille kameroiden sammuttua: "Rikard!"
-
21:38
Kehä I:llä kahdeksan auton ketjukolari
-
21:36
Oppositio ihmettelee: Miksi Orpo salasi Essayahin irtioton?
-
21:15
Näihin sanoihin Pepe Willbergin ja Diandran tapaamiset päättyvät joka kerta: "En tiedä, sanooko tätä muille"
-
20:52
Uskomaton hörppy HIFK:n verkkoon! Kärppien roikku päätyi maaliin tv-pelissä
-
20:47
"Venäläisen vakoojavalaan" kuolinsyy selvinnyt
-
Lataa lisää