Öljyvuodon vaurioittaman taimenpuron hoitaja suree: Yli 10 vuoden vapaaehtoistyö hukkaan

Maunulanpuron öljyvuoto voi tietää pitkäaikaisia vaikeuksia puron eliöstölle, kertoo Haaganpuron vastuuhenkilö Teemu Mökkönen Virtavesien hoitoyhdistyksestä MTV Uutisille.

Mökkönen on kymmenen vuoden ajan hoitanut Haaganpuroa ja erityisesti yläjuoksun purokunnostuksia ja sen tarkkailua.

Mökkönen havaitsi öljyvuodon tiistaina käydessään kauppareissulla purolla etsimässä taimenien kutemisen merkkejä.

Aikainen ilmoitus viranomaisille ei pysäyttänyt vuotoa. Mökkösen arvion mukaan öljyvuoto saattaa käytännössä pyyhkäistä suurimman osan vuotoalueen eliöstöstä pois.

– Öljy imeytyy pohjaan, jää kiviin kiinni ja vaikuttaa aika pitkän aikaa, hän toteaa.

Yli kymmenen vuoden työ hukkaan

Puro on suhteellisen pieni vesistö, joten palautumiseen voi mennä monia vuosia. Sillä aikaa öljy vähentää puron elinkelpoisuutta. Mökköselle ei ole vielä selvää, mitä toimenpiteitä purolle on tehtävä tuhojen korjaamiseksi.

– Inhottavaa tässä tilanteessa on, että tällä alueella taimenien kuteminen on lähtenyt käyntiin vasta viimeisen parin vuoden aikana. Töitä on tehty yli kymmenen vuotta, pääosin vapaaehtoistyönä. Mukana työssä on ollut myös koululaisryhmiä, hän kertoo.

– Yhdellä teolla saa pyyhkäistyä paljon takapakkia, hän toteaa.

Alueella on ollut erilaisia vuotoja aikaisemminkin, mutta ei yhä suuria kuin nyt. Puroon epäillään vuotaneen nyt satoja litroja jäteöljyä.

Taimenien lisäksi vuoto uhkaa paikalla talvehtivia koskikaroja.

Alustavien selvitysten perusteella epäillään, että Maunulanpuroon ja sitä kautta Haaganpuroon on päästetty jäteöljyä huomattava määrä Metsälän pienteollisuusalueelta. Asiaa tutkitaan törkeänä ympäristön turmelemisena.

Lue myös:

    Uusimmat