Jääkiekon SM-liigassa toiseksi viimeisenä oleva Kärpät pystyi tällä viikolla parantamaan pelaamistaan, mutta maukkaan Tappara-voiton jälkeen oululaiset joutuivat taipumaan sekä HIFK:lle että Ilvekselle.
Perjantaina HIFK käänsi pelin suunnan tekemällä kaksi maalia 34 sekuntiin toisen erän lopulla ajoissa 37.02 ja 37.36.
Lauantaina Oulussa Ilveksen Sebastian Soini iski avausmaalin ajassa 37.24. Radek Kucerik käytti hyväkseen Kärppien hätäännyksen 2–0-maalillaan 54 sekuntia myöhemmin ajassa 38.18.
Kärppien Samuel Jonsson vastasi illan kolmannesta puolustajan tekemästä maalista. Roni Hirvonen kilautti kiekon tolppaan aivan pelin lopussa, mutta Ilves vei pisteet 2–1-voitollaan.
Kärppien Visa Vedenpää pääsi torjuntatöihin lähes kuukauden tauon jälkeen Niklas Rubinin saatua lepovuoron. Vedenpää torjui 0–0-tilanteessa lukuisia Ilveksen hyviä yrityksiä, mutta Soinin 1–0-maali meni 20-vuotiaan veskarin piikkiin.
Sarjan kärkikahinoihin noussut Ilves sai nopean kuittauksen perjantai-illan myöhäisottelun kotitappiolleen KooKoota vastaan. Joukkue saapui pohjoiseen junalla ja oli Oulussa vasta kahden jälkeen iltapäivällä.