Syyttäjä: Poliisi nappasi taksikuskin tappaneen miehen dronen avulla Kuusankoskella – talttui lopulta poliisikoiran avulla

23-vuotiaalle miehelle vaaditaan vähintään kymmenen vuoden vankeutta taposta, törkeästä ryöstöstä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Syyttäjä vaatii vuosien vankeusrangaistusta marraskuussa Kouvolan Kuusankoskella tapahtuneesta henkirikoksesta. Syyttäjän mukaan 23-vuotias taksimatkustaja ryösti ensin 26-vuotiaan taksikuskin ja sen jälkeen tappoi tämän puukottamalla.

Syyttäjän mukaan syytetty oli varhain aamuyöllä tilannut taksin ja matkan päätteeksi näyttänyt kuljettajalle puukkoa. Väkivallalla uhkaamalla mies sai taksikuskilta muun muassa lompakon, puhelimen ja älykellon ja puukotti tätä kahdesti, haastehakemuksessa sanotaan.

Syytteen mukaan syytetty oli voimakkaasti päihtynyt. Väkivallanteon jälkeen hän pakeni paikalta.

Taksikuski lähti liikkeelle taksillaan, mutta puukotuksessa saamiensa vammojen takia hän menetti autonsa hallinnan ja törmäsi alikulkutunnelin seinään, haastehakemuksessa sanotaan. Poliisi kertoi aiemmin, että ulkopuolinen henkilö ilmoitti kello yhden aikaan yöllä liikenneonnettomuudesta, jossa taksi oli ajautunut alikulkutunnelin siltarakenteisiin.

Joulukuussa poliisi kertoi, että mies tunnusti kuulustelussa lyöneensä uhria teräaseella. STT ei ole saanut Kymenlaakson käräjäoikeudelta syytetyn kirjallista vastausta, josta selviäisi, miten hän vastaa syytteisiin.

Syyttäjä: Löi poliisia

Pakomatkallaan syytetty oli syytteen mukaan pudottanut maahan osan taksikuskilta viemistään tavaroista. Maasta löytyi muun muassa seteli, jossa oli sormenjäljeltä näyttävä veritahra, josta saatiin uhrin dna, haastehakemuksessa sanotaan.

Poliisi löysi syytetyn dronen avulla muutama tunti henkirikoksen jälkeen. Paikalle meni poliisipartio, ja poliisin lähestyessä syytettyä tämä löi syyttäjän mukaan poliisia. Poliisi sai syytetyn vietyä maahan, mutta tämä vastusti raudoittamista, haastehakemuksessa sanotaan. Toinen partion poliisi käytti tilanteessa poliisikoiraa syytetyn vastarinnan murtamiseksi. Syytetty loukkaantui tilanteessa.

Todisteena oikeudenkäynnissä on muun muassa syytetyn viestejä. Niiden perusteella mies oli syyttäjän mukaan velkaa toiselle henkilölle ja ennen väkivallantekoa toisessa tilanteessa, jossa uhattiin puukolla.

– Teon mahdollinen motiivi on ollut maksamatta oleva velka, syytteessä sanotaan.

Syyttäjä vaatii 23-vuotiaalle miehelle vähintään kymmenen vuoden vankeusrangaistusta taposta, törkeästä ryöstöstä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Huumerikoksia ja petoksia

Taposta syytetyllä miehellä on aiempaa rikostaustaa. Hänen syykseen luetut rikokset liittyvät muun muassa huumeisiin ja erilaisiin petoksiin.

Hänet on viime vuosina tuomittu Kymenlaakson käräjäoikeudessa muun muassa huumausainerikoksista, petoksista, varkaudesta, rattijuopumuksesta ja pahoinpitelystä.

Syyskuussa mies tuomittiin ehdolliseen vankeuteen, sillä hän piti vuonna 2021 Kouvolassa hallussaan 13:a grammaa amfetamiinia ja kuutta Subutex-tablettia ja myi osan amfetamiinista. 

Myyntitilanteessa syntyneessä tappelussa hän sumutti oikeuden mukaan ostajaa tuntemattomaksi jääneellä sumutteella kasvoihin. 

Oikeus katsoi hänen syyllistyneen huumausainerikokseen ja pahoinpitelyyn. Toinen ostajista tuomittiin häneen kohdistuneesta pahoinpitelystä.

Kesäkuussa mies tuomittiin ehdolliseen vankeuteen yhteensä 20 eri syytekohdasta, jotka koskivat muun muassa erilaisia nettihuijauksia vuosina 2021–2022. Oikeuden mukaan mies myi eri nettialustoilla tuotteita, kuten polkupyöriä, joita hänellä ei todellisuudessa ollut.

Lokakuussa 2021 mies murtautui oikeuden mukaan kahden muun henkilön kanssa sorkkaraudalla kerrostaloasuntoon Kouvolassa.

Hänet tuomittiin kotirauhan rikkomisesta ja vahingonteosta sakkorangaistukseen.

Lue myös:

    Uusimmat