Tällainen on Kuusankosken taksisurmasta epäilty mies

Kymenlaakson käräjäoikeus on vanginnut 23-vuotiaan miehen epäiltynä taksinkuljettajan taposta Kouvolan Kuusankoskella.

Poliisin mukaan taksissa matkustajana ollut mies tappoi 26-vuotiaan taksinkuljettajan teräaseella viime perjantaina. Miestä epäillään myös törkeästä ryöstöstä.

26-vuotias taksinkuljettaja löytyi kuolleena perjantaiaamuuna

26-vuotias taksinkuljettaja löytyi kuolleena varhain perjantaiaamuna 17. marraskuuta Kouvolan Kuusankoskella.

Rikoskomisario Nina Hietasen mukaan mikään ei toistaiseksi viittaa siihen, että epäilty ja uhri olisivat tunteneet toisensa entuudestaan. 

– Tapahtumien kulku on pääpiirteissään poliisin tiedossa. Motiivia en kommentoi, Hietanen sanoo MTV Uutisille. 

Hietanen ei myöskään kommentoi sitä, matkustiko teosta epäilty mies taksin etupenkillä, mihin osoitteeseen se oli tilattu ja minne se oli matkalla. 

Poliisi pidätti taposta epäiltynä kaksi henkilöä, mutta toinen heistä vapautettiin viikonlopun aikana. Vapautettua miestä ei enää epäillä rikoksista, eikä hän Hietasen mukaan edes ollut taksin kyydissä. 

Nyt teosta vangitulla miehellä on MTV Uutisten tietojen mukaan rikostaustaa. 

– Mutta ihan eri luokan juttuja kuin nyt tutkittavana oleva henkirikos, Hietanen sanoo. 

Lue myös:

    Uusimmat