Syyttäjä: Nainen kaltoinkohteli kymmeniä koiria, kissoja ja jyrsijöitä – hiiret söivät nälkäänsä toisiaan

Parikymppiselle naiselle luettiin maanantaina syyte törkeästä eläinsuojelurikoksesta Kymenlaakson käräjäoikeudessa.

Syyttäjän mukaan nainen ja toinen syytetty, jota ei ole saatu haastettua, pitivät suurta määrää eläimiä yhteisissä asunnoissaan ja laiminlöivät niiden hoidosta ja hyvinvoinnista huolehtimisen.

Rikokset tapahtuivat vuosina 2016–2019 useilla paikkakunnilla.

Esimerkiksi Helsingissä nainen ja toinen syytetty asuivat kahdessa kerrostalossa. Niissä asuessaan heillä oli syyttäjän mukaan ainakin 17 koiraa, kolme kissaa, kaksi viiriäistä, marsu, kaksi degua, kaksi rottaa, kotiloita, gekko, kani sekä 14 hiirtä ja 19 hamsteria.

–  (Syytetyt) ovat laiminlyöneet huolehtia vastuullaan olevien eläinten pitopaikan puhtaudesta, niiden riittävästä ruokinnasta ja vedensaannista, asianmukaisen hoidon järjestämisestä sairastuneille tai muuten hoitoa tarvitseville eläimille ja erityisestä koirien hyvinvoinnista, kuten liikunnan tarpeesta ja ulkoilutuksesta, syyttäjän haastehakemuksessa sanotaan.

Syyttäjä vaatii elinikäistä eläintenpitokieltoa

Eläinsuojelutarkastusten mukaan asunnot olivat siivottomia, eläinten virtsan ja ulosteen sotkemia ja niiden ilmanvaihto oli huono.

–  Koirille ei ole ollut tarjolla riittävästi vettä. Lähes kaikilla koirilla on ollut ientulehdus. Osa koirista on ollut aliravittuja ja niiden kynnet ovat olleet ylipitkiä. Koirien päivittäisestä liikunnantarpeesta ei ollut huolehdittu eikä niitä ollut ulkoilutettu, haastehakemuksessa kerrotaan.

Jyrsijöiden häkit olivat likaisia eikä niille ollut riittävästi ruokaa tarjolla. Hiirille ei ollut tarjolla ollenkaan ruokaa, jonka takia ne olivat syöneet toisiaan.

Kanin turkki oli syyttäjän mukaan niin takkuuntunut, että se esti kania syömästä ja juomasta sillä seurauksella, että kani nälkiintyi.

Syyttäjän mukaan eläinsuojelurikosta on pidettävä törkeänä, koska kohteena oli huomattavan suuri määrä eläimiä, tekoaika on pitkä, tekijät jättivät toistuvasti noudattamatta valvontaeläinlääkärien käskyjä ja kehotuksia sekä pyrkivät kätkemään eläimiä viranomaisten valvonnalta siirtämällä niitä paikasta toiseen.

Naiselle syyttäjä vaatii 6–8 kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta ja elinikäistä eläintenpitokieltoa.

–  (Syytettyä) on pidettävä pysyvästi kykenemättömänä tai soveltumattomana omistamaan, pitämään tai hoitamaan eläimiä sekä muutenkaan vastaamaan niiden hyvinvoinnista, syyttäjä sanoi.

Äidin asuntoon siirrettiin yli 20 koiraa

Naisen kuusikymppistä äitiä syytetään perusmuotoisesta eläinsuojelurikoksesta. Syyttäjän mukaan syksyllä 2017 nainen ja toinen syytetty siirsivät osan Helsingin asunnossa olleista eläimistä naisen äidin asuntoon Kouvolaan.

He myös asuivat osan aikaa äidin asunnossa.

Syyttäjän mukaan äiti laiminlöi huolehtia vastuullaan olevien eläinten hoidosta ja hyvinvoinnista.

–  Suoritetuissa eläinsuojelutarkastuksissa asunnolla on todettu olevan useanlajisia eläimiä, kuten 22 koiraa, 4 kissaa, 5 rottaa, 50 hiirtä, maaorava, sammakko, 2 chincillaa, 7 viiriäistä, 20 hamsteria, kääpiösiili, gerbiili, 2 marsua, 2 kansia, 2 degua, käärme, gekko, konna ja kotiloita, haastehakemuksessa sanotaan.

Syyttäjä hakee 60–90 päivän ehdollista tuomiota ja vähintään viiden vuoden eläintenpitokieltoa.

Käräjäoikeus antaa tuomion myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Lue myös:

    Uusimmat