Mainos

SYL vastustaa yliopisto-opintoihin kaavailtua aikarajaa

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL vastustaa yliopisto-opintoihin kaavailtua aikarajaa. Liiton mielestä opinto-oikeuden rajaaminen seitsemään vuoteen ei ratkoisi opiskelun ongelmia, vaan lisäisi niitä.

-Rajattu opintoaika ei ottaisi huomioon yliopisto-opiskelijoiden erilaisia elämäntilanteita, vaan lisäisi opintojen keskeyttämisen riskiä. Opiskelun taloudelliset edellytykset, kuten opintoraha, eivät tällä hetkellä mahdollista kokopäivätoimista opiskelua. Lisäksi opetusjärjestelyt eivät kaikin osin mahdollista opintojen suorittamista tavoiteajassa, sanoo yliopisto-opiskelijoiden etujärjestö tiedotteessaan.

-Opintoajan rajaamisella vastuu järjestelmän puutteista sysättäisiin opiskelijan niskoille.

Opetusministeriön tutkintorakennetyöryhmä harkitsee paraikaa, pitäisikö yliopistojen opiskeluoikeutta rajoittaa ajallisesti. Työryhmän muistioluonnoksen mukaan yliopistojen pitäisi kuitenkin samalla huolehtia siitä, että opinnot on mahdollista suorittaa tavoiteajassa. Opiskelijoiden työmäärä tulisi mitoittaa aikaan nähden mieluummin väljästi kuin liian tiukasti, sanotaan luonnoksessa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.