Porissa asuvan 23-vuotiaan Suvi Kosken elämä muuttui täysin 12-vuotiaana: hänet huostaanotettiin lastenkotiin. Nyt yli 10 vuotta myöhemmin hän voi sanoa sen olleen onnekas käännekohta koko elämänsä kannalta. Koski oli mukana SuomiAreenan-keskustelutilaisuudessa Jatkuuko suomalaisen lapsuuden menestystarina?
Suvi Kosken elämä muuttui kertaheitolla vuonna 2006. Tuttu sosiaalityöntekijä tuli Suvia koulusta vastaan ja sanoi, että on löytänyt tytölle uuden kodin uudelta paikkakunnalta lastenkodista, että lähdetään sinne. Jo edellisenä iltana sosiaalityöntekijä oli sanonut olevansa huolissaan Suvin tilanteesta, että nyt täytyisi tehdä jotakin.
– Sitä ei pysty kuvailemaan, että miltä se tuntuu. Koko maailma kaatui siihen, että yhtäkkiä sut viedään vieraiden ihmisten ympäröimänä jonnekin aivan uuteen paikkaan asumaan, kertaa nyt 23-vuotias Suvi Koski silloista tilannetta yli 10 vuotta sitten.
"Muistikin on valikoiva"
Sitä keväistä päivää Suvi ei koskaan unohda. Hän asui äitinsä kanssa ja piti äitinsä sairaudesta huolimatta heidän elämäänsä aivan normaalina. Perhe oli Suvin lapsuudesta asti ollut sosiaalihuollon palvelujen piirissä, isä kävi toiselta paikkakunnalta viikonloppuisin kotona, eikä nuori tyttö tuntunut kärsivän mistään.
– Tietenkin ihmisen muistikin on sellainen, että se unohtaa jonkin verran niitä tapahtumia. Kun johonkin perheeseen syntyy, se mitä tapahtuu tuntuu lapsesta aivan normaalilta.
Koski kertoo, että oli kuitenkin toisinaan verrannut perhettään kavereidensa perheisiin ja alkanut huomata, että ne olivat erilaisia kuin hänen.
– Minulla alkoi murrosikä varhain, oma tahto alkoi kehittyä, ja äidin kanssa alkoi tulla isoja riitoja. Sitten rupesin käyttämään alkoholia ja koulu alkoi mennä huonosti. Siinä kohtaa se ei ollut enää normaalia 12-vuotiaan elämää, Suvi muistelee.
Suvin lähipiiri alkoi huolestua tilanteesta: sukulaiset, naapurit ja koulussa opettaja sekä terveydenhoitaja. Sosiaalihuoltoon alkoi sadella lastensuojeluilmoituksia eri tahoilta. Suvi itse ei vielä silloinkaan tajunnut elämänsä alamäkeä, tosin hän oli vasta 12-vuotias, miten olisi voinutkaan!
Kun sosiaalityöntekijä oli hakenut Suvin koulusta, lähtivät he samantien uuteen lastenkotiin. Suvi haluttiin hakea suoraan koulusta, jotta tilanne olisi rauhallisempi kuin kotoa haettaessa. Suvin äidille asiasta oli kerrottu saman päivän aamuna.
– Itkin koko matkan lastenkotiin, ja matka oli pitkä, Suvi muistelee.
Lastenkodissa oli aluksi pelottavaa ja vierasta. Lapsen elämä meni uusien ihmisten ja ympäristön opetteluun. Se vei samalla energiaa, eikä muita asioita ehtinyt murehtia.
"Luottamus aikuisiin oli mennyt"
Suvin elämä alkoi hiljalleen sujua. Hänellä oli sijoituksen suhteen onnea, sillä lastenkodissa oli hänen saapuessaan vain kolme muuta lasta, myöhemmin lapsia oli kaikkiaan seitsemän. Paikka oli rauhallinen ja ympäristö viihtyisä. Lastenkodin työntekijöistä tuli tärkeitä ihmisiä Suvin elämässä.
– Kun alettiin elää sitä arkea; koulu ja harrastukset alkoivat, niin siitä kaikki alkoi taas kulkea.
Kaikesta hyvästä huolimatta, Suvi ajatteli monta vuotta, että lastenkoti on vain laitos ja koti on jossakin muualla.
– Luottamus aikuisiin oli mennyt täysin siinä kohtaa, enkä pystynyt muodostamaan minkäänlaista luottamus- tai kiintymyssuhdetta kehenkään. Vasta joskus 17-vuotiaana olen ensimmäisen kerran sanonut, että tämä on nyt mun kotini. Se ei ollut kenenkään vika, vaan siinä vain meni niin kauan.
Koko lastenkotielämänsä ajan Suvi on pitänyt yhteyttä äitiinsä, sukulaisiinsa ja joihinkin entisiin ystäviinsä. Myös lastenkodista on tullut uusia ystäviä. Jotkut ohjaajat ovat Suvin elämässä edelleen kuin äitejä, jotka huolehtivat ja joilta voi tarvittaessa pyytää neuvoja tai apua. Myös oman äidin kanssa on nykyään hyvät välit.
"Asiat ovat nyt hyvin"
Suvi Koski pitää huostaanottoa ja lastenkotia oman elämänsä onnena tai jopa pelastuksena.
– Jos olisin silloin 12-vuotiaana jatkanut sitä tahtia, en tiedä missä olisin. Minulla on ollut turvallinen kasvuympäristö ja tärkeitä aikuisia ympärilläni, jotka ovat osanneet tukea ja kannustaa.
Nykyään Suvi Koski työskentelee vakituisessa työsuhteessa lähihoitajana. Töiden ohessa hän opiskelee sosionomiksi.
– Asiat ovat nyt hyvin. Elän ihan normaalia nuoren aikuisen elämää, minulla on hyviä ihmissuhteita ympärilläni, oma koti ja ihania koiria. Kaikki on tosi hyvin.
SuomiAreenassa Suvi Koski kertoi tavoitteenaan olevan tietouden lisääminen lastensuojelusta. Hän haluaa vähentää niitä ennakkoluuloja, joita lastensuojelun asiakas saa usein osakseen. Vaikka Koskella on tausta lastensuojelun asiakkaana, se ei hänen mukaansa ole määrittänyt hänen nykyistä elämäänsä.