Porilaisen Ringa Ruisniemen lapsuutta varjosti äidin alkoholin käyttö, ja hän otti 13-vuotiaana vastuun pienistä sisaruksistaan ja katsoi heidän peräänsä aina vauvasta varhaisaikuisuuteen saakka. Kukaan perheen ulkopuolella ei tiennyt, että kodin seinien sisäpuolella elettiin jatkuvassa pelossa.
– Lähinnä koko lapsuus oli sitä, että selvisin niistä hetkistä kun [äiti] oli juomassa tai tuli juomasta. Se oli aika pelonsekaista, Ringa kertoo.
Hän ja muutamaa vuotta nuorempi pikkuveli asuivat äitinsä luona, ja elämää määräsi pitkälti vanhemman alkoholismi.
Ala-asteella Ringa ja pikkuveli joutuivat lastenkotiin joksikin aikaa, koska joku lähipiiristä oli ilmoittanut huolestaan sosiaaliviranomaisille.
Käänne sai äidin lopettamaan juomisen useammaksi vuodeksi, ja asiat näyttivät valoisammilta. Sinä aikana syntyi Ringan kaksi pienempää sisarusta, jotka äiti sai senhetkisen miehensä kanssa.
Kun siskot olivat noin 1- ja 2-vuotiaita ja pikkuveli alle kymmenenvuotias, äiti ratkesi taas juomaan.
Tuolloin Ringa oli itse 13-vuotias.
– Silloin minulla oli paljon vastuuta sisarusteni hoidosta ja arjen askareista, Ringa kertoo.
Opetteli lastenhoitoa vauvakirjasta
Ringa kävi koulua, mutta ajoittain joutui olemaan useampiakin päiviä pois koulusta hoitaakseen sisaruksia.
– Vauvakirjasta lähdin lukemaan, miten vauvoja kuuluu hoitaa.
– Siinä tilanteessa se tuntui siltä, että vain teen ja hoidan, jotta selvitään.
Seuraavat vuodet Ringa hoiti paljon pieniä sisaruksiaan ja varmisti, että heillä olisi kaikki hyvin.
Kotona oli myös usein väkivallan pelko. Hän todisti usein, kuinka hänen äitinsä joutui pahoinpidellyksi.
– Elämä on ollut silloin aika hurjaa.
Samaan aikaan Ringa toivoi, että äiti palaisi kotiin lasten luokse mutta samalla pelkäsi humalaisten mukanaan tuomaa kaaosta ja väkivaltaa.
– Asuimme kerrostalossa ja aina odotin jännityksellä, milloin hissi pysähtyi meidän kerrokseemme.
– Oli rankkaa hoitaa lapsia, kun oli lapsi itsekin.
13-vuotias Ringa alkoi laskemaan päiviä, että olisi täysi-ikäinen ja voisi muuttaa pikkusisarusten kanssa pois, eikä tarvitsisi enää pelätä.
Muutto omaan asuntoon
Yläasteen päätyttyä 16-vuotias Ringa tunsi, että nyt hänen on pakko muuttaa pois kotoa.
Hän muutti omilleen, mutta ei voinut tietenkään jättää sisaruksia oman onnensa nojaan. Pienemmät lapset olivat tuolloin tarhaikäisiä ja pikkuveli varhaisteini.
Hän alkoi opiskella kaksoistutkintoa, eli samaan aikaan suoritti lukiota ja lähihoitajan opintoja. Ringa asui pienessä kaksiossa, jossa sisarukset myös viettivät paljon aikaa.
Opiskelijalla ei ollut varaa elättää itseään ja kolmea lasta, joten hän alkoi tehdä lisäksi myös töitä koulun ohella. Hän jakoi lehtiä, kun pikkusiskot nukkuivat. Lisäksi hän myi jäätelöä ja teki muita töitä, jotka pystyi sovittamaan opiskeluun ja lastenhoitoon.
"Käskin katsomaan oikealle ja vasemmalle"
Joskus oli pakko lähettää pikkusisaruksia kauppaan, kun joku muu heistä oli sairaana eikä Ringa itse pystynyt lähtemään. Hän yritti laatia kauppalistan niin, että lapsi jaksaa kantaa ostokset kotiin.
– Annoin rahaa mukaan ja käskin katsomaan oikealle ja vasemmalle tietä ylittäessä.
Jälkeenpäin ajateltuna Ringaa hirvittää ajatus pienestä lapsesta yksin kauppamatkalla, mutta tuolloin ei ollut vaihtoehtoja.
Tätä jatkui monta vuotta. Ensimmäistä kertaa Ringa pystyi nukkumaan yönsä sikeästi, kun nuorimmat sisarukset pääsivät muuttamaan omilleen.
Kukaan ei tiennyt, mitä kotona tapahtui
Kaiken tämän ajan Ringa ja sisarukset olivat luultavasti ainoita, jotka tiesivät mitä kotona tapahtui.
Ringalle oli jäänyt itselleen erittäin huono muistikuva lastenkodista, eikä hän halunnut pikkusisarustensa joutuvan sinne. Hän siis päätti salata kaiken ulkopuolisilta – ja jopa omalta isältään.
Isälleen hän paljasti vasta muutama vuosi sitten, mitä kodin seinien sisällä oli oikein tapahtunut.
Isä oli ymmärrettävästi järkyttynyt. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miten asiat ovat todellisuudessa olleet. Sen kuuleminen veti sanattomaksi.
– Ei hän osannut oikein muuta sanoa, kuin että aika kova mimmi olet. Hän ei ymmärtänyt, miten olen selvinnyt.
Myöskään kouluissa tai terveyskeskuksissa ei huomattu mitään.
Ringa oli hyvä salaamaan perheen asiat muilta, mutta kerran hänen oli pakko viedä pikkusisko sairaalaan, kun tämä oli tippunut pöydältä ja satuttanut kätensä.
Kukaan ei siihen aikaan kiinnittänyt huomiota tai pitänyt epänormaalina sitä, että olimme keskenämme siellä.
Hyvää oloa liikunnasta
Ringa itse sai raskaaseen arkeensa voimaa urheilusta ja hän alkoi treenaamaan kovasti. Lähihoitajan työ jäi pois, kun Ringa opiskeli personal traineriksi ja teki harrastuksesta ammatin.
– Minua alkoi kiinnostaa ihmisten hyvinvointi, ja aloin miettimään, voisiko tästä opiskella ammatin. Voisin auttaa ihmisiä voimaan mahdollisimman hyvin ja he voisivat olla mahdollisimman iloisia ja terveitä, Ringa kuvailee.
– Se oli jotain muuta, kuin mitä olin aina kotona nähnyt.
Hän on opiskellut laaja-alaisesti kaikkea ihmisten hyvinvointiin liittyvää. Yliopistossa hän luki ravitsemustieteitä, liikuntalääketieteitä ja myöhemmin kouluttautui myös ammattivalmentajaksi. Hän on lukenut itsensä myös kosmetologiksi.
Hän kertoo olevansa kiinnostunut myös ihmisen mielen hyvinvoinnista, sillä hyvä olo on koko kehon kokonaisvaltaista hyvinvointia.
– Siihen vaikuttaa paljon se, miten ihmiset fyysisen hyvinvoinnin lisäksi voivat. Viihtyykö töissä, onko arki mukavaa, voiko parisuhde hyvin ja onko kotona kaikki tasapainossa.
Sitkeys palkittiin
Ringa on työskennellyt kovasti, ja se onkin kannattanut.
Kun hän aikoinaan yritti hakea lainaa pankista omaa kuntosalia varten, ei virkailija vielä näyttänyt vihreää valoa hankkeelle. Hänet lähetettiin takaisin hakemaan lisää kokemusta ja näyttöjä yrityksen kannattavuudesta.
– En ymmärtänyt, että mitä se nyt on siitä rahasta kiinni, kun haluan vain tehdä sitä juttua mikä auttaa ihmisiä, Ringa kuvailee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Ringa perusti kuitenkin kauneushoitolan ja jatkoi valmennustöitä. Reilun vuoden päästä hän soitti samalle pankkivirkailijalle, että nyt hän tarvitsee sen kuntosalin.
– Hän vain naureskeli, että tule käymään ja tee kannatuslaskemat tarkemmiksi.
Reilun puolen vuoden päästä siitä hänellä olikin oma sali.
Nykyään hän on kouluttautunut myös elämäntapavalmentajaksi ja on pyörittänyt omaa WellGo -kuntosalia Porissa jo lähes viisi vuotta.
”En ole vihainen”
Nyt 35-vuotias Ringa puhuu puhelimessa nopeasti ja iloisesti. Hänestä huokuu positiivisuutta ja elämäniloa.
– Olen miettinyt jälkeenpäin, mikä on ollut se voimavara, jonka avulla olen kammennut sieltä, hän kertoo.
– Silloin sitä ei miettinyt, kun oli vain pakko mennä eteenpäin ja selvitä.
Ringa uskoo, että on oppinut positiivisuuden isältään, joka on aina ollut hänen esikuvansa.
– Kun voi hyvin itsensä kanssa, pystyy mihin vaan. Se ajatusmaailma siellä on ollut.
Myös hänen sisaruksillaan menee nykyään hyvin, kaikki asuvat omillaan ja opiskelevat.
Ringa ei koe äitiään kohtaan katkeruutta.
– Tietty se vaikuttaa niin, etten koskaan unohda tai voi ymmärtää. Mutta en ole vihainen tai halua hänelle pahaa oloa. Uskon, että hän tietää sen eikä hän ole siitä [menneisyydestä] ylpeä.
Omaa lapsuuttaan ei voi valita
Ringa kertoo käsittäneensä, ettei hänen lapsuutensa ollut hänen syytään. Hän ei voinut vaikuttaa siihen, millaiseen perheeseen syntyi, eikä siitä kannata kantaa turhaa painolastia.
Sen vuoksi hän ei myöskään häpeä kertoa tarinaansa julkisesti, ja toivoo sen antavan voimaa myös muille, jotka ovat kokeneet samaa.
Ringa haluaa keskittyä asioihin, joihin hän voi vaikuttaa ja miettiä millaisen elämän itse haluaa.
– Kun kasvoin aikuiseksi ja sain itse päättää, halusin tehdä omasta elämästäni mahdollisimman onnellista. Se on minun vastuullani, ei kenenkään muun, Ringa pohtii.
– Toivoisin, että kaikki muistaisivat keskittyä hyvään, olla hyviä itselleen ja toisille sekä uskoa itseensä ja unelmiinsa.
Video: Aiemmin tänä vuonna Merja, 36, puhui avoimesti lapsuudestaan alkoholistivanhempien kanssa: "Mitkään sanat tai teot eivät auttaneet"
2:28
