Päihdeongelmaisen Alecin perhe pelastui ensikodin avulla: "En halunnut vauvalle samanlaista lapsuutta kuin minulla"

Alec oli päihdeongelmainen, kun hän sai kolme vuotta sitten kuulla avovaimonsa odottavan lasta. Hän oli työttömänä, omien sanojensa mukaan moniongelmainen, eikä hänellä ollut uskoa omaan raitistumiseensa tai kykyynsä huolehtia lapsesta.

– Elin elämää, jossa ei ollut mitään vastuuta, ja sossun ja Kelan papereidenkin täyttäminen tuntui ylivoimaiselta, hän muistelee MTV Uutisten haastattelussa.

– Vanhemmuus pelotti tosi paljon.

Alec olisi halunnut tarjota lapselleen hyvät lähtökohdat elämään, mutta hän ei tiennyt, miten. Hän oli yrittänyt elää päihteittä useasti, siinä kertaakaan onnistumatta.

– Kaikki keinot, mitä minulla oli, oli moneen otteeseen kokeiltu.

Raskaudenaikainen neuvolakäynti muutti tilanteen. Vanhemmat täyttivät lomakkeen, jossa kyseltiin alkoholin ja päihteiden käytöstä, ja Alec päätti olla rehellinen.

– Se johti ennakoivaan lastensuojeluilmoitukseen, mutta pidin sitä silti hyvänä asiana. Myönsin ongelmani ja sen, että tarvitsen apua. Piti valita joko päihteet tai perhe-elämä, hän kertoo.

Päätettiin, että Alecin vaimo menisi ensikotiin ja Alec päihdevieroitukseen.

”Muistan lapsuudestani päihteet ja väkivallan”

Tarina on ensikodin asiakkaille melko tyypillinen, selviää Ensi- ja turvakotien liiton teettämästä tutkimuksesta. Perheissä on enemmän ongelmia kuin aiempina vuosikymmeninä ja suurimman osan ensikotiin hakeutuvista toimeentulo perustuu erilaisiin tukiin.

Tutkimuksen valossa tyypillinen on myös Alecin tausta: monien ensikodin asiakas oli kokenut lapsuudessaan ja varhaisaikuisuudessaanhylkäämistä, laiminlyöntiä, sairautta, väkivaltaa, onnettomuuksia ja päihteitä.

Alecin omat vanhemmat olivat päihdeongelmaisia ja erosivat, kun Alec oli kaksi.

– Muistan lapsuudestani päihteet ja väkivallan. Mielikuvat eivät ole kauhean ruusuisia, hän toteaa haastattelussa kymmeniä vuosia myöhemmin.

Myöhemmin Alec joutui lastenkotiin ja hänen tarinansa jatkui samoin kuin monen päihdevanhempien lapsen. Hän alkoi itsekin käyttää päihteitä.

– Kuvittelin silloin, että päihteet auttaisivat minua. Minulla oli sellaisia harhakuvitelmia. En kuitenkaan halunnut tajota pojalleni samanlaista lapsuutta kuin minulla oli ollut.

”Mikään ei ole ollut enää ylivoimaista”

Alec ei päässyt päihdeongelmansa takia ensikotiin avovaimonsa kanssa, mutta raitistuttuaan hänkin jäi neljäksi kuukaudeksi.

Perhe opetteli ensikodin työntekijöiden kanssa perusasioita, kuten säännöllistä ruokaa ja unta, mutta myös laulua ja leikkiä.

– Minulta kysyttiin jossain vaiheessa, olenko ollut aiemmin lasten kanssa tekemisissä, kun se sujui niin hyvin. Oli kiva kuulla positiivista palautetta. Se loi uskoa siihen, että pystyn tähän.

– Ennen en luottanut itseeni yhtään.

Perhe kotiutui vuosi sitten ensikodista kaksivuotiaan poikansa kanssa. Elämä on hyvällä mallilla. Alec on saanut opiskelupaikan ja kokee voimavarojensa kasvaneen.

Jotkut asiat ovat vieläkin vähän vaikeita. Alecille ei koskaan ollut asetettu rajoja tai opetettu, mikä on oikein ja mikä väärin. Asioiden kieltäminen lapselta on välillä vaikeaa ja lapsiperheen arki muutenkin raskasta, mutta mikään ei ole käynyt liian rankaksi.

– Välillä on ollut tosi rankkaa ja väsyttää, mutta mitään ylivoimaista ei ole ollut.

Alec pitää aikaa ensikodissa tärkeänä sen kannalta, että elämä on alkanut sujua.

– Lähdin aluksi kuntoutumaan lapseni takia, mutta lopulta opin huolehtimaan myös itsestäni.

Ensi- ja turvakotien liiton kahdeksassa ympäri Suomea sijoittuvassa ensikodeissa autettiin viime vuonna 291 äitiä, 392 lasta ja 88 isää. Ensikodeissa autetaan vakavissa vaikeuksissa olevia vauvaperheitä.

Alecin nimi on muutettu.