Mainos

Suuri Journalistipalkinto jaettiin ensimmäisen kerran

Ensimmäistä kertaa Suomessa jaettavan Suuren Journalistipalkinnon on saanut Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Kaius Niemi. Raadin perusteluissa Niemeä kehutaan monipuoliseksi, lahjakkaaksi ja asiantuntevaksi journalistiksi. Palkinnon hän sai erityisesti Afganistanissa viime syksynä tekemästään kansainvälisestikin korkealaatuisesta työstä.

Vuoden juttuna palkittiin Åbo Underrättelser -lehden toimittajan Patricia Bruunin juttukokonaisuus Utsikt mot en madrass. Turun psykiatrisen hoidon tilaan pureutunutta reportaasia kiiteltiin mm. yhteiskunnallisen keskustelun herättämisestä.

Viime vuoden journalistisen uudistuksen teki puolestaan Yleisradion Basaari-ohjelman työryhmä Kristiina Tuura, Umayya Abu-Hanna ja Seppo Seppälä järjestäessään televisiotyön kurssin pakolaistaustaisille journalisteille.

Palkintojen saajat valittiin noin sadan ehdokkaan joukosta.

Suuren Journalistipalkinnon jakaa ruotsalainen mediakonserni Bonnier, jonka palkinnon suuruus oli 7500 euroa kussakin luokassa. Palkinto on tarkoitus jakaa vuosittain.


(MTV3-STT)

(Huomenta Suomi 15.03.2002)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.