Susijengin tähti Petteri Koponen nauttii Saksasta, vaikka peliaika vähenee – väläyttelee mahdollisuutta pelata Suomessa ja maalailee maajoukkueuran huipennusta

Susijengin tähti Petteri Koponen on jo suhteellisen varma, että hän ei pääse mukaan Suomen koripallomaajoukkueen EM-karsinta-avaukseen Espooseen helmikuussa Serbiaa vastaan.

– Näyttäisi siltä, että minulla on seurajoukkueen kanssa päällekkäinen peli, mutta ei mennä vielä asioiden edelle. Seuran etu menee kuitenkin edelle, kun ei ole vielä samanlaisia karsintapelien runkopäiviä kuin jalkapallossa, Koponen sanoi STT:lle.

Bayern Münchenissä pelaavan Koposen mielestä seura- ja maajoukkuepelien aikataulutus on pelaajan kannalta "aika perseestä". Sama tilanne on myös seurakaverilla, Serbian maajoukkueeseen kuuluvalla Vladimir Lucicilla.

– Toivottavasti pääsemme 2021 EM-kisoihin. Niissä voisi olla sitten itsellekin aika kaiken päätökselle, Koponen ennakoi maajoukkueuran loppua.

Ura voi jatkua Suomessa

Koponen, 31, pelaa toista kauttaan Saksan koripallonkin mahtiseurassa Bayernissa, jonka kanssa hänellä on vielä puolitoista kautta sopimusta jäljellä.

– Aika samanlaisessa roolissa olen ollut kuin viime kaudellakin. Välillä olen ollut avausviisikossa, mutta peliminuutit ovat olleet aika samoja, ehkä vähän pienempiä kuin viime vuonna. Ikää on kuitenkin jo sen verran, että ei tässä tarvitse stressata seuraavasta sopimuksesta.

Koponen ei sulje pois mahdollisuutta pelata kotimaassa Saksan jälkeen. Tulevat pelivuodet ratkeavat kunnon mukaan.

– Voisi olla ihan makeakin pelata vielä vuosi Suomessa, Koponen sanoi.

Saksa on perheelle helppo maa

Bayern München on jalkapallossa maailman suurimpia seuroja, ja koripallossakin seura on kasvanut nopeasti huippujoukkueeksi.

– Eihän meitä voi jalkapallopuoleen verrata, kun se on niin käsittämättömän suuri juttu Münchenissä ja maailmassa, mutta organisaatiomme on koripallonkin puolella todella hyvin hoidettu. Kaikki hoituu, mitä luvataan, Koponen kertoi.

Hän oli jalkapallokatsomossa, kun maajoukkuemaalivahti Lukas Hradeckyn Leverkusen kävi ottamassa Bayernista vierasvoiton.

– Yritin huutaa "Lukelle", mutta ei hän huomannut minua pelaajatunnelin kohdalla katsomossa.

Koponen on viihtynyt vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa Münchenissä.

– Saksa on suomalaiselle helppo maa, koska kaikki toimii. Lapsemme, 4,5- ja 1,5-vuotiaat, ovat Münchenissä päiväkodissa. Turusta kauppatieteen maisteriksi valmistunut vaimo on kotona. Kohta lapsemme ovat sen ikäisiä, että vaimon työelämään paluu on helpompaa.

– Oman tulevaisuutenikin kohdalla on edessä jänniä asioita, kun jossain vaiheessa alkaa niin sanotusti uusi elämä. Valmentaminen ehkä kiinnostaisi, mutta ei välttämättä ihan heti. Olen nyt maailmalla kahdettatoista vuotta, joten happeakin haluaisin välillä vetää, Koponen mietti tulevaa.

Pelit pitävät Münchenissä, sukua joulunvietossa

Koposen ura ei silti ole vielä paketissa, ja täksi kaudeksikin riittää tavoitteita.

– Tavoitteena on tietysti uusia Saksan mestaruus ja mennä Euroliigassa jatkoon kahdeksan joukkoon, kun se jäi viime kaudella pienestä kiinni. Vieraissa olemme olleet tällä kaudella huonoja, mutta nyt oli Berliinissä kova comeback. Nousimme voittoon, vaikka olimme käytännössä hävinneet jo pelin, Koponen sanoi.

Joulun Koposen perhe viettää pelien takia Münchenissä, mutta sukulaisia on tulossa vierailulle.

– Vanhempamme ja vaimon veli ovat tulossa. Syömme suomalaisia jouluruokia, vaikka kinkkua ei paljon maistella, kun joulunakin joka päivä treenataan tai pelataan, Koponen kertoi ja ennakoi, että pääsee Suomeen seuraavan kerran vasta kesällä.

Lue myös:

    Uusimmat