Suomen miesten koripallomaajoukkue kohtaa keskiviikkona EM-kisojen puolivälierässä Georgian, jonka pääministeri on luvannut pelaajille tuhdin rahallisen kannustimen.
Molemmat maat etenivät kahdeksan parhaan joukkoon jättiyllätyksillä: Suomi nujersi kisojen ennakkosuosikkeihin lukeutuneen Serbian, Georgia syöksi laulukuoroon Pariisin olympialaisten loppuottelussa olleen Ranskan.
Nälkä kasvaa kuitenkin syödessä ja nyt ensimmäistä kertaa historiassaan kahdeksan joukkoon edenneen Georgian valtionjohto on kantanut kortensa kekoon. Maan pääministeri Irakli Kobakhidze kertoi Ranska-voiton jälkeen, että hallitus myöntää koripallomaajoukkueelle kolmen miljoonan larin (noin 948 000 euroa) rahallisen bonuksen tähän asti saavutetusta.
Kobakhidze kertoi myös, että vastaava bonus seuraa tästä eteenpäin jokaista voittoa, jonka Georgia turnauksessa vielä ottaa. Käytännössä tämä tarkoittaa miljoonan euron lisätienestiä joukkueelle, jos se nujertaa Susijengin keskiviikkona kello 17 alkavassa ottelussa.
Urheilijoiden palkitseminen on ollut Georgiassa maan tapa. Olympialaisten kultamitaleista on maksettu noin 300 000 euroa, hopeasta noin 160 000 ja pronssista noin 78 000 euroa.
Suomen ja Georgian kahdessa viimeisimmässä keskinäisessä kohtaamisessa Georgia on vienyt voiton. Marraskuussa 2024 pelatuissa EM-karsintaotteluissa Suomen riveistä puuttui Lauri Markkanen ja Georgian puolelta Toronto Raptorsin Alexander Mamukelashvili ja Orlando Magicin Goga Bitadze. Nyt mainittu kolmikko on mukana.