Suosittu käsikaupan kipulääke voi vaikuttaa käyttäytymiseen ja lisätä riskinottohalua – tutkijat varoittavat ilmiöstä pandemian alla
Parasetamoli voi lisätä ihmisen riskinottohalua, tuore tutkimus vihjaa. Tutkijat varoittavat, että tällä voi olla mahdollisesti vaikutuksia koronaviruksen leviämiseen.
Ohion osavaltionyliopiston tutkijat ovat havainneet, että suuri kerta-annos parasetamolia voi lisätä ihmisen riskinottohalua. Asia käy ilmi kolmesta lumekontrolloidusta kaksoissokkotutkimuksesta, joihin osallistuneet 545 opiskelijaa saivat joko 1000 milligrammaa parasetamolia tai lumelääkettä.
Koetilanteessa parasetamolia ottaneet opiskelijat pitivät esimerkiksi benjihyppyä korkealta sillalta, yöllistä kävelyä kotiin turvattomalla alueella sekä suunsa puhumista puhtaaksi työpaikalla vähemmän riskialtteina toimina kuin lumelääkettä saaneet verrokit, yliopiston tiedotteessa kerrotaan.
Parasetamoli lisäsi osallistujien riskinottohaluja myös kokeessa, jossa heidän piti täyttää virtuaalista ilmapalloa ilman, että se puhkeaisi. Jokaisesta täyttökerrasta sai palkinnoksi virtuaalista rahaa. Parasetamolia saaneet menivät välillä niin pitkälle, että he lopulta rikkoivat pallon. Tutkijat huomauttavat, että tämä voi johtua paitsi lisääntyneestä halusta ottaa riskejä, myös vähentyneestä ahdistuneisuuden tunteesta.
Riskinotto laboratoriossa voi heijastua koetilanteen ulkopuolelle näkyen esimerkiksi päihteiden käyttönä sekä auton ajamisena ilman turvavyötä. Tutkijat liittävät saamansa tuloksen myös koronaviruspandemiaan. Parasetamolia suositellaan koronavirusinfektion hoitoon, mikä voi teoriassa lisätä riskinottohalua ja saada lieväoireiset ihmiset lähtemään ulos kotoaan muita tapaamaan.
Tutkimus ilmestyi Social Cognitive and Affective Neuroscience -verkkolehdessä.
Lue myös: Osa suomalaisista syö liikaa ilman reseptiä saatavia särkylääkkeitä – kaikkia riskejä ei tunneta
Vanhan kipulääkkeen toimintamekanismi edelleen epäselvä
Parasetamoli on laajasti käytetty lääke, joka auttaa kipuun ja kuumeeseen, mutta ei paranna tulehdusta. Parasetamolia myydään sekä itsehoito- että reseptilääkkeenä.
Vaikka parasetamolia on käytetty kipulääkkeenä jo 1800-luvun lopulta asti, mekanismia kipua lievittävän vaikutuksen taustalla ei täysin tunneta. Parasetamoli näyttää vaikuttavan keskushermoston kudoshormoneihin, serotoniinijärjestelmään sekä kannabioidireseptoreihin.
Tutkimusta johtanut Ohion osavaltionyliopiston apulaisprofessori Baldwin Way tiimeineen on huomannut aiemmissa tutkimuksissaan, että parasetamolilla on vaikutusta tunteisiin. Lääkkeen käyttö voi esimerkiksi vähentää ihmisen kokemaa myötätuntoa toisen kipua kohtaan, vaikuttaa luottamukseen sekä latistaa tunteiden kokemista.
Parasetamolin on arveltu voivan vaikuttaa tunnetaitoihin, sillä se vähentää aktiivisuutta tietyillä aivojen alueilla, kuten aivosaarella sekä pihtipoimussa, joiden uskotaan olevan yhteydessä emotionaaliseen tiedostavuuteen ja motivaatioon. On mahdollista, että parasetamolin neuropsykologiset sivuvaikutukset ilmenevät vain osalla ihmisistä, mutta yleisen käytön vuoksi ne voivat vaikuttaa laajaan joukkoon.
Mahdollisten neuropsykologisten haittavaikutusten lisäksi parasetamolin yliannostuksen tiedetään voivaan aiheuttaa jopa kuolemaan johtavan maksavaurion. Parasetamolin maksimiannos aikuisille on 4 grammaa vuorokaudessa.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
06:02
Argentiinassa tuhannet naiset marssivat puolustaen aborttioikeutta
-
06:02
Hauholainen Timo kasvatti kurpitsan, jonka koko yllätti miehen itsensäkin: "Halloweenina se on tarkoitus kaivertaa"
-
06:02
Jukka Jalosen seuraaja selvillä – näin leijonakuningas kommentoi Antti Pennasen päävalmentajapestiä
-
05:56
Aborttiklinikan polttanut 22-vuotias nainen tuomittiin vankilaan Yhdysvalloissa
-
05:47
Kommentti: Viikonloppu voi tuoda mukanaan ongelman Natolle ja EU:lle
-
05:45
Ruotsi harkitsee armeijan käyttöä jengejä vastaan – "Laki ei ole jengisotaa ja lapsisotilaita varten, mutta se muuttuu nyt"
-
05:33
Tesla haastettu oikeuteen rasismin vuoksi
-
05:28
Peru sulkee osia Machu Picchusta – syynä ihmiset
-
05:23
SVT: Tukholmassa on 150 kohdetta, joissa poliisi odottaa tapahtuvan väkivaltaa
-
05:01
Salkkarit-Cindyn kohtalo jää dramaattisen käänteen jälkeen avoimeksi – hahmo ja näyttelijä poistuvat ainakin toistaiseksi sarjasta
-
23:53
Ruotsin entiseltä pääministeriltä ehdotus – Suomesta poliiseja avuksi jengiväkivallan torjumiseen
-
22:52
Paulus Arajuuri lopettaa pelaajauransa – "En ole pystynyt antamaan kaikkeani joka päivä"
-
22:45
Puola sanoo sen puolelle rajaa viime vuonna osuneen ohjuksen olleen ukrainalainen – surmasi kaksi ihmistä
-
22:27
Huuhkajien huolenaiheesta lupaava tieto – "Edistynyt jatkuvasti"
-
22:03
Puvustus oli poikkeuksellisen aikavievää Spede-elokuvassa – näyttelijä Aku Sipola: "En ole tuollaiseen koskaan törmännyt"
-
21:40
Leijonien päävalmentajaksi nimetty Antti Pennanen jättipestin vaikutuksesta Ilvekseen: "Samalla tavalla kuin Jukalla on ollut NHL-optio"
-
21:36
Ainakin kolme kuollut ampumavälikohtauksessa Rotterdamissa – yksi uhreista 14-vuotias tyttö
-
21:20
Jussi69 jakoi koskettavan kirjoituksen Bam Margeralle: "Olen täällä, jos tarvitset minua"
-
21:13
EU-maiden sisäministerien kokouksessa yhteisymmärrys ukrainalaisten tilapäisen suojelun jatkamiselle
-
21:04
Keväällä kuollut mies jätti todellisen yllätyksen jälkeensä – Askolan kunnalle odottamaton miljoonaperintö
-
Lataa lisää