Tuore yhdysvaltalaistutkimus vahvistaa käsitystä, jonka mukaan suositulla kipulääkkeellä, parasetamolilla, voi olla vaikutusta ihmisen empatiakykyyn, uutisoivat muiden muassa Medical News Today- sekä Medical News -sivustot.
Ohion yliopiston tutkimus vahvistaa aiempia tutkimuksia, joissa on havaittu, että vaikka parasetamoli lievittää omaa kipua, se tekee meistä huonompia tulkitsemaan muiden kipuilua.
Parasetamoli on ibuprofeenin jälkeen toiseksi käytetyin kipulääke, jonka kulutus on kasvussa, kertoo Fimea. Suositelluilla annoksilla käytettynä parasetamolin haittavaikutukset, kuten maksavauriot ja ruoansulatuskanavan verenvuodon riskit, ovat vähäisiä. Haitat tulevat kuitenkin, kun parasetamolia syö päivittäin yli 2–4 grammaa.
Jo tätä alhaisempi määrä näyttäisi alustavan tutkimustiedon valossa haittaavan ihmisen myötäelämisen kykyä. Nyt julkaistua tutkimusta johtanut Ohion yliopiston apulaisprofessori Dominik Mischkowski on päätynyt samankaltaisiin tuloksiin ennenkin.
Aiemmassa Mischkowskin tutkimuksessa parasetamoli liitettiin heikentyneeseen kykyyn ymmärtää toisen vastoinkäymisiä. Nyt julkaistussa tutkimuksessa huomattiin, että lääkkeellä voi olla vaikutusta myös toisen iloon yhtymiseen.

