Suomi sai otteen epidemiasta, mutta maailmalla pandemia raivoaa ennennäkemättömällä voimalla – MTV Uutiset koosti tiedot: näissä maissa virus leviää huolestuttavasti

1:59
Katso videoraportti: Maailmassa oltiin kirjattu viikko sitten 10 miljoonaa koronavirustartuntaa, nyt sairastuneita on reilusti yli miljoona enemmän.

Suomessa koronavirusepidemia jatkaa hidastumistaan. Tilanne on maailman mittakaavassa erittäin hyvä, sillä Maailman terveysjärjestö WHO raportoi eilen kaikkien aikojen pahimmasta tartuntapäivästä. Koostimme viimeisimmät tiedot eri maiden koronatilanteesta.

Maailmassa on tähän mennessä todettu yli 11 397 000 koronavirustartuntaa, selviää eri maiden viranomaisten tietoja yhteen kokoavalta Worldometer-sivustolta. Koronaan liittyviä kuolemantapauksia on ollut yli 533 000.

Vahvistetun tartunnan saaneista yli 6 452 000 on parantunut.

Tällä hetkellä maailmassa koronatartunnan saaneita potilaita tai toipilaita on lähes 4 412 000, joista valtaosa sairastaa taudin lievänä. Menneitä tapauksia on lähes 7 000 000, joista 92 prosenttia on parantunut, selviää Worldometer-sivuston tiedoista. Kahdeksan prosenttia tapauksista on johtanut kuolemaan.

Tartuntamäärät ennätystasolla

Koronavirus leviää maailmalla edelleen, ja uusien koronatartuntojen määrä on kasvussa. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan lauantaina vahvistettiin maailmanlaajuisesti 212 000 uutta koronavirustartuntaa.

Luku on WHO:n mukaan kaikkien aikojen korkein tilastoitu päiväkohtainen tartuntamäärä. Aiempi kyseenalainen ennätys tehtiin 28. kesäkuuta, jolloin uusia tartuntoja todettiin 189 077.

WHO:n mukaan Euroopassa 30 maassa tartuntojen määrä on lähtenyt kasvuun viimeisen kahden viikon aikana ja 11 maassa kasvu on ollut merkittävää. Yksi näistä 11 maasta on Ruotsi.

Eilen uusia kuolemia vahvistettiin Worldometer-sivuston mukaan 4 492.

Useissa maissa koronaluvut ovat lähteneet nousuun viime viikkojen aikana ja päiväkohtaisia ennätyksiä tartuntamäärien suhteen on nähty. Esimerkiksi Filippiineillä tilastoitiin tänään tähän mennessä korkein päiväkohtainen uusien tartuntojen määrä.

Suomessa koronatilanne on melko rauhallinen, mutta viruksen leviäminen maailmalla pahenee entisestään. Keräsimme tähän juttuun ajankohtaiset tiedot maailman koronavirustilanteesta.

Usean maan tilanne huolestuttava

Yhdysvallat

Eniten koronavirustartuntoja maailman maista on vahvistettu Yhdysvalloissa, jossa on todettu lauantaihin mennessä yli 2 900 000 koronatartuntaa ja 132 318 koronaan liittyvää kuolemaa. Eilen uusia tartuntoja vahvistettiin 45 182 ja kuolemia 254.

Yhdysvalloissa eniten tartuntoja on todettu New Yorkin osavaltiossa, jossa tartuntoja on ollut yli 421 600 ja kuolemia noin 32 200.

Yhdysvalloissa koronavirus on levinnyt nopeasti ja rajoituksia on otettu käyttöön. Presidentti Donald Trump on kuitenkin vaatinut rajoitusten purkamista jo useaan kertaan.

Brasilia

Toiseksi eniten koronatartuntoja on todettu Brasiliassa, jossa todettujen tartuntojen määrä on nyt yli 1,5 miljoonaa. Brasiliassa koronaan on kuollut yli 64 000 ihmistä. Eilen Brasiliassa todettiin 35 035 uutta tartuntaa ja 1 111 kuolemaa.

Venäjä

Kolmanneksi eniten koronavirustartuntoja on todettu Venäjällä. Venäjällä on vahvistettu yli 670 000 tartuntaa. Kuolemia on ollut 10 027. Venäjällä tartuntojen määrä on kasvanut tasaisesti huhtikuun loppupuolelta saakka, ja lauantaina vahvistettiin 6 632 uutta tartuntaa. Uusia kuolemia todettiin eilen 168.

Vuorokausikohtaisia ennätyksiä

Intia

Intiassa on todettu lähes yhtä monta tartuntaa kuin Venäjällä. Intiassa tartuntoja oli todettu eiliseen mennessä yli 673 000. Kuolemia on ollut 19 279. Intiassa todettiin eilen 24 015 uutta tartuntaa ja 610 uutta kuolemaa.

Kuten Venäjällä, Intiassa tartuntojen määrä on kasvanut tasaisesti huhtikuun loppupuolelta asti. Viime viikkojen aikana Intiassa on kirjattu päivittäin uusia vuorokausikohtaisia tartuntaennätyksiä.

Filippiinit

Uutistoimisto Reutersin mukaan Filippiineillä on vahvistettu tänään 2 434 uutta tartuntaa. Kokonaisuudessaan maassa on todettu tähän mennessä yli 44 000 tartuntaa. Uusia kuolemia todettiin seitsemän. Koronaan liittyviä kuolemia on Filippiineillä todettu tähän mennessä 1 297.

Maan terveysministeriön mukaan tartuntojen lisääntyminen voi johtua lisääntyneestä kontaktista ihmisten välillä. Maassa on alettu purkaa rajoituksia talouden elvyttämiseksi.

Espanja

Espanjassa tartuntoja on todettu 297 625. Kuolemia on ollut yhteensä 28 385.

Espanjan Kataloniassa päätettiin eilen eristää 200 000 asukkaan alue, kun siellä huomattiin selkeä nousu uusissa koronavirustartunnoissa.

Meksiko

Meksikossa tartuntoja oli eiliseen mennessä vahvistettu kokonaisuudessaan yli 245 200 ja kuolemia 29 843. Uusia tartuntoja on vahvistettu eilen 6 740 ja kuolemia 654.

Australiassa uusi aalto

Italia

Italiassa tartuntoja on todettu 241 419 ja kuolemia 34 854. Virus  jatkaa leviämistään maassa, ja eilen uusia tartuntoja todettiin 235 ja kuolemia 21.

Uusia tapauksia on todettu viimeisten viikkojen aikana tasaisesti.

Italiassa koronatilanne oli aiemmin keväällä todella hankala, kun virus levisi nopeasti ja käyttöön otettiin tiukkoja rajoituksia.

Australia

Australiassa tapauksia on ollut kokonaisuudessaan 8 362 ja kuolemia 104. Eilen Australiassa todettiin 87 uutta tartuntaa.

Australiassa on puhjennut uusi korona-aalto. Melbournessa tuhannet ihmiset on eristetty koteihinsa viideksi päiväksi. 

Rajoitus on Australiassa poikkeuksellinen, koska tiukempienkin rajoitusten aikana ihmiset ovat voineet käydä esimerkiksi kaupassa.

Yli viisituhatta ruotsalaista kuollut

Ruotsi

Ruotsissa koronatartuntoja on vahvistettu kaiken kaikkiaan 71 419. Kuolemia on ollut 5 420. Ruotsi on yksi niistä 11 maasta, joissa WHO:n mukaan tartuntojen määrä on kasvanut merkittävästi viimeisten kahden viikon aikana.

Ruotsissa korona on levinnyt nopeasti ja tilanne Pohjois-Ruotsissa on erityisen vakava. Jällivaarassa tartunnat lähtivät nousuun, kun kaivosyhtiö toi 800 uutta työntekijää paikkakunnalle toukokuussa.

Suomi

Suomessa tartuntoja oli THL:n mukaan perjantaihin mennessä todettu kokonaisuudessaan 7242 ja kuolemia 329.

Suomessa tilanne on rauhoittunut viimeisten viikkojen aikana ja rajoituksia on alettu purkaa. THL:n terveysturvallisuusosaton johtaja Mika Salminen muistutti kuitenkin eilen MTV Uutiset Livessä, että hygieniasta ja turvaväleistä huolehtiminen on edelleen tärkeää.

Myös matkustamista kannattaa miettiä Salmisen mukaan tarkkaan, koska mahdollisuus uuteen aaltoon on olemassa.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja