Mainos

Suomi auttaa Viron metsäpalon sammutustöissä

Jo aiemmin rajavartiolaitos on lähettänyt paikalle sammutushelikopterin.

Suomi on lähettänyt kansainvälisen pelastuskomennuskunnan auttamaan Virossa riehuvan metsäpalon sammutustöissä.Apu lähetettiin Viron omasta pyynnöstä.

Peipsjärven pohjoispuolella Illukassa palaa metsää noin kuudentoista neliökilometrin suuruisella alueella. Sammutustöitä haittaa se, että maasto on tiettömien taipaleitten takana ja siten vaikeakulkuista.

Jo viime yönä Rajavartiolaitos lähetti Viron pyynnöstä alueelle oman sammutushelikopterinsa, mikä on varsin harvinainen avustustoimi.

- Ei kovin usein ole tämmöisiä, varsinkaan metsäpalotapauksia. Nämä meripelastustapahtumat Suomenlahdella ja muualla, niin ne ovat ihan normaalia käytäntöä, mutta tämmöinen toisen valtion alueelle tapahtuva toiminta, niin ei niitä kyllä usein ole, majuri Jussi Sainio rajavartiolaitoksen pääesikunnasta kertoo.

Alustava tulokset ovat olleet lupaavia.

- Helikopterilentäjän mukaan tämä helikopteri on onnistunut saamaan paljonkin aikaan. Paloaluetta on saatu rajattua ja sitä kautta helpotettua tilannetta, Sainio kertoo.

Nyt paikalle lähetetään vielä 25 palomiestä, kaksi sammutusautoa, telakuorma-auto sekä mönkijöitä.

- Sen tulipalon leviäminen on pysähtynyt ja tämä neljä kertaa neljän kilometrin alue sisältää nyt sitten näitä pesäkkeitä, joita pitäisi paikallistaa kulkuvaikeassa maastossa, jossa ei ole teitä. Siihen nyt meiltä on pyydetty tällaista apua, mönkijää ja etsintäapua, päivystävä palomestari Yrjö Niiranen Helsingin pelastuslaitokselta listaa.

Suomalaisavun arvioidaan olevan palopaikalla korkeintaan viikon ajan.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.