Mainos

Suomessa uskotaan talouden hyvään kehitykseen

Suomalaisten kuluttajien usko talouden kehitykseen on Euroopan unionin myönteisempiä. Suomea valoisammat näkyvät ovat vain Irlannissa. EU-maissa luottamus talouden kehitykseen on keskimäärin negatiivinen.

Tilastokeskuksen mukaan suomalaisten kuluttajien usko talouden suotuisaan kehitykseen jatkui koko viime vuoden. Tyytyväisimpiä olivat palkansaajat ja yrittäjät ja vähiten tyytyväisiä maatalousyrittäjät ja työttömät. Reilu viidesosa kuluttajista arvioi joulukuussa, että oma talous on kohentunut ja että se paranee edelleen. Yli puolet suomalaisista arvioi, että maan talous on parantunut vuoden aikana. Lähes yhtä moni uskoi, että talous kehittyy hyvään suuntaan myös kuluvan vuoden aikana.

Kotitalouksien rahatilanne pysyi vakaana koko viime vuoden. Lähes joka toinen kotitalouksista ilmoitti joulukuussa, että menot ja tulot pysyivät tasapainossa. Vajaa puolet kotitalouksista oli pystynyt säästämään. Joulukuussa viidestä kuuteen prosenttia kotitalouksista suunnitteli asunnon ostoa seuraavan vuoden kuluessa. Auton ostoa puolen vuoden kuluessa suunnitteli joka kymmenes.

Kaksi kolmesta kotitaloudesta aikoo säästää tänä vuonna. Heistä yli puolet aikoo säästää velkojen hoitamisen takia ja joka toinen pahojen päivien varalle. Yli joka kymmenes aikoo ottaa tänä vuonna lainaa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.