Ensimmäisellä Suomen tiedepalkinnolla palkittu akatemiaprofessori Risto Näätänen on uraauurtavalla tavalla selvittänyt, miten ääni muuttuu aivoissa kuulohavainnoksi.
Opetusministeri Olli-Pekka Heinonen ojensi tänään ensimmäisen Suomen tiedepalkinnon akatemiaprofessori Risto Näätäselle. Helsingin yliopistossa kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä työskentelevä Näätänen on tehnyt uraauurtavaa työtä tutkiessaan kuulohavainnon muodostumista aivoissa.
Palkinto on tänä vuonna suuruudeltaan 300 000 markkaa. Jatkossa se jaetaan joka toinen vuosi 200 000-500 000 markan suuruisena joko yksittäiselle tutkijalle tai tutkimusryhmälle. Se on tunnustus korkeatasoisesta, kansainvälisesti erityisen merkittävästä tieteellisestä työstä. Palkinnon saajan valitsee opetusministeriö Suomen Akatemian esityksen perusteella.
Näätäsen ala, kognitiivinen psykologia ja neurotiede, ei ole arjelle niin vieras kuin äkkiseltään voisi luulla. Jokainen on tavannut dementoituvan vanhuksen, luki-häiriöstä kärsivän koululaisen tai lapsen, jonka myöhäinen puheenkehitys askarruttaa vanhempia. Näätäsen tutkimusryhmän löydöt helpottavat muun muassa näiden ilmiöiden ymmärtämistä ja auttavat niitä lapsia ja aikuisia, jotka kärsivät kuulohavaintoihin liittyvistä vaikeuksista.
Muun muassa liikennepsykologiaa aiemmin tutkinut Näätänen teki ratkaisevan löytönsä 1975. Hollantilaisessa laboratoriossa työskennellyt jatko-opiskelija toi tuomisinaan tuloksia, aivosähkökäyriä, jotka nähdessään Näätänen ymmärsi osuneensa oikeaan. Hän oli jo aiemmin päätellyt, että aivojen on jotenkin reagoitava ihmisen kuulemien äänten muutoksiin, joita ei vielä tiedosteta. Tämä aivovaste näkyi uudessa materiaalissa ja sai nimekseen Mismatch Negativity, MMN.
-Monet olivat nähneet sen aikaisemmin ja olisivat pystyneet löytämään sen, selittää Näätänen. -Täytyy kuitenkin olla aavistus siitä, mitä etsii. Nyt ilmiötä tutkitaan ja hyödynnetään joka puolella maailmaa.
Sovelluksia vauvasta vaariin
Keksinnön avulla kuulohavaintoa voidaan ensi kertaa tutkia ilman, että tuloksia kysytään koehenkilöltä itseltään. Aivokäyriä tarkastelemalla voidaan todeta, millainen muistijälki kuuloaivokuorelle syntyy. Näätänen vertaa vajavaisesti toimivaa aivokuorta vedenpintaan, josta kivenheiton synnyttämät renkaat katoavat nopeasti. Terve kuuloaivokuori on kuin lumihanki: siihen jää jälki.
Yhdysvalloissa menetelmän avulla testataan kuuroille asennettavan sisäkorvaproteesin toimintaa. Esimerkiksi yhtäkkiä kuuloaistin saanut lapsi nimittäin oppii itse hahmottamaan kuulemaansa vasta ajan myötä. Näätäsen tutkimusryhmän tulokset todistavat myös sen, että vauva tosiaan oppii kuulemalla jopa ennen syntymäänsä. Muodikas virikkeiden tarjoaminen on siis lapselle hyödyksi, mutta Näätänen puhuu painokkaasti myös lapsen kehityksen muiden osa-alueiden - sosiaalisten taitojen, luovuuden ja liikunnan - tärkeydestä.
Palkittu tutkija uskoo kuitenkin, että varhainen kielenoppimiskyky kannattaisi hyödyntää. Kehitteillä onkin oppimisen apuvälineitä pikkulapsille eli monikielisen Euroopan tuleville aikuisille.
(STT)