Suomen Tesla-tehdashaaveet murskautuivat – Elon Musk vahvisti Euroopan-tehtaan nousevan Saksaan
Sähköautoyhtiö Tesla aikoo pystyttää Euroopan-tehtaansa Saksan pääkaupungin Berliinin alueelle, yhtiön toimitusjohtaja Elon Musk sanoo. Teslan suurtehdasta yritettiin houkutella muun muassa Vaasaan.
Tehtaan on määrä nousta Berliinin rakenteilla olevan uuden Brandenburgin lentokentän läheisyyteen. Arvioiden mukaan tuotanto voisi käynnistyä tehtaalla vuonna 2021.
Yhtiön mukaan Saksa on tunnettu insinööritaidoistaan, joka osaltaan selittää sijaintia.
– Aiomme myös luoda Berliiniin suunnittelukeskuksen, koska mielestäni Berliini lukeutuu taiteen kärkiosaajien joukkoon, Musk sanoi.
Lehtitietojen mukaan Tesla kävi neuvotteluja tehtaan sijainnista tiiviisti Saksan eri osavaltioiden kanssa sekä Hollannin kanssa, jossa yhtiön Euroopan-päämaja sijaitsee. Uuden tehtaan neuvotteluista pysyttiin koko prosessin ajan vaitonaisina, mutta Suomi ei tiettävästi enää viime vuonna ollut kärkiehdokkaiden joukossa, Wall Street Journal kertoi tuolloin.
Suomi pyrki profiloitumaan vahvana ehdokkaana akkujen raaka-aineiden ja komponenttien tuotannossa. Tesla valmistaa Euroopan-tehtaallaan akkuja sekä autoja.
Teslan osuus Euroopan sähköautomarkkinasta on arvioiden mukaan noin 30 prosenttia.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää