Suomen Jääkiekkoliitto on kehittänyt nuorten pelaajien polkua viimeiseen asti, mutta kärkilahjakkuuksien karkaaminen Pohjois-Amerikkaan huolettaa. Sekä pelaajien itsensä vuoksi että suomalaisen kiekon parhaan mahdollisen kehittämisen takia.
Kanadan juniorisarjat OHL, QMJHL ja WHL sekä USA:n juniori- ja yliopistosarja ovat muodostuneet yhä houkuttelevimmiksi vaihtoehdoiksi myös suomalaisille kiekkolupauksille. Lähtijöiden määrä ei ole noussut radikaalisti, mutta entistä paremmat lahjakkuudet haluavat lähteä Pohjois-Amerikkaan jo nuorempina. Jääkiekkoliitto, huippu-urheilujohtaja Rauli Uraman johdolla, haluaa teroittaa, että suomalaisen kiekkopolun kautta eteneminen on useimmille kaikkein paras ratkaisu.
— Sen voi kokea uhkanakin, jos kaikki nuoret kärkipelaajat lähtisivät Pohjois-Amerikkaan. Minun mielestäni se on tällä hetkellä ilmiö, johon tulee reagoida, koska me olemme saaneet meidän pelaajaputkeamme kehitettyä ja meidän järjestelmämme on siinä mallissa, että pystymme tuottamaan laadukkaita pelaajia SM-liigan kautta NHL:ään, Urama painottaa.
— Nyt osa nuorisomaajoukkueiden kärkipelaajista suuntaa Pohjois-Amerikkaan ennen liigaotteluita. Siinä on ilmiö, jota haluamme tutkia ja tehdä toimenpiteitä. Jos mittari on ainoastaan huippu-urheilu, eli NHL-ammattilaisuus, me haluamme osoittaa, että Suomi-kiekko on se paras tie.
Urama nostaa konkreettiseksi esimerkiksi sen, että siitä joukosta, josta valittiin kesällä Plymouthissa järjestetyn alle 20-vuotiaiden maajoukkueturnauksen joukkue, yhteensä 18 pelaajaa jäi aloittamaan kauttaan Pohjois-Amerikkaan. Katras on nuorten MM-joukkueen ydin.
Jääkiekkoliiton selkänojana on se fakta, että suoraan Kanadan juniorisarjoista on historian saatossa tullut vain kuusi NHL-ottelun pelannutta suomalaista. Heistä Olli Määttä on tähän mennessä ainut, joka on pystynyt luomaan NHL-uraa menestyksellä. Muut ovat Christopher Gibson (4 NHL-ottelua), Rasmus Rissanen (6), Oskar Osala (3), Masi Marjamäki (1) sekä tällä viikolla debytoinut Julius Honka. Pian heidän mukaansa liittyy ainakin Olli Juolevi. Jenkkien yliopistoreittiä ovat onnistuneesti käyttäneet Peter Ahola, Antti Laaksonen ja Erik Haula. SM-liigasta tuli pelkästään täksi kaudeksi neljä NHL-pelaajaa (Patrik Laine, Jesse Puljujärvi, Sebastian Aho ja Markus Nutivaara) sekä Ruotsin kautta rapakon taakse ponnistanut Artturi Lehkonen.
”Pelaajaa tuetaan konkreettisesti”
Jääkiekkoliiton johtajat eivät missään nimessä halua estää nuoria tekemästä omia valintojaan ja lähtemään juniorisarjoihin tai yliopistoon. Jälkimmäisessä on erittäin suurena osana koulutus kiekkouran luomisen lisäksi.
Suomalaiset kiekkopäättäjät haluavat kuitenkin painottaa, että Suomeen luotu järjestelmä antaa pelaajalle mahdollisuuden edetä urallaan parhaalla mahdollisella tavalla niin urheilijana, ihmisenä kuin jääkiekkoilijanakin. Seurojen yhteistyötä on tiivistetty entisestään ja alueiden suurimmat seurat toimivat niin sanotun sateenvarjojärjestelmän kannattajina lähialueen muille seuroille. Ajattelutapaa on yritetty muuttaa niin, että muita tuetaan eikä muiden menestyminen ole itseltä pois.
Tuorein viilaus on kattavan kiekkolehtori-verkoston luominen, sen tavoitteena on saada nuorelle pelaajalle koulunkäynnin ohessa asiantuntevaa ja ennen kaikkea yksilökeskeistä valmentamista. Yksilön nostaminen kaiken keskelle on pelaajapolun ydin.
— Meillä on laadukas ja yksilöstä huolehtiva järjestelmä. Joukkuevalmennus on ollut laadukasta jo pitkään, nyt on pystytty tuomaan toimenpiteitä yksilön ympärille. Voimme rehellisesti sanoa, että pelaaja on keskiössä ja pystymme konkreettisesti tukemaan pelaajaa, Urama sanoo.
Valmennuksessa seurat ovat edelleen kaikki kaikessa, niistä löytyy joukkuevalmennuksen lisäksi parhaimmillaan ominaisuus-, laji- ja henkinen valmentaja. Lisäksi lahjakkaimmat pelaajat ovat maajoukkuetoiminnassa mukana jo 16-vuotiaista lähtien, joten maajoukkuevalmentajat ja myös Urama ovat edistämässä nuoren pelaajan kehittymistä. Lisäksi liiton taitovalmentajat kiertävät seuroissa tuomassa lisää yksilöpuolen opastusta.
A-junioreiden peliohjelmaa on muutettu siten, että keskiviikkoisin ei pelata, vaan ottelut pyritään järjestämään perjantaisin ja lauantaisin. Esimerkkitapauksessa tämä mahdollistaa sen, että yksilöharjoittelua voidaan tehdä kolmena aamupäivänä viikossa, tämän lisäksi on viidet joukkueen harjoitukset. Lisäksi sunnuntait saadaan kokonaan levolle. Ihannetilanteessa pelaaja saa kauden aikana 120 yksilölähtöistä harjoitusta, jotka muovaavat lahjakkuudesta entistä paremman. Tämän lisäksi tulee 160 joukkueharjoitusta ja ottelut päälle, sekä seurassa että maajoukkueessa.
Oikein vai väärin?
Otetaanpa kuitenkin ajatusleikki: 17-vuotias lahjakas kiekkoilija saa mahdollisuuden lähteä OHL:ään maineikkaiseen London Knightsiin. Vaihtoehtona on pelata lähellä suurempaa SM-liigaseuraa, jossa pelipaikoista on kova kilpailu. Edessä on NHL-varaustilaisuus, joka kutkuttaa, vaikka se ei todellisuudessa vielä kerro mitään. Juniorisarjaa on helppo pitää parempana näyteikkunana NHL-seuroille.
Myös maailman näkeminen kiinnostaa. Pohjois-Amerikasta on jo saanut pientä makua maajoukkueiden turnauksissa. Lisäksi neuvonantajat laittavat oman osansa ajatussoppaan. Tuntemattomaan ja kiehtovaan mahdollisuuteen on helppo tarttua.
— Sitä on vaikea sanoa, mikä on oikea tai väärä. Mutta me pystymme näyttämään toteen sen, että pelaajat valmistuvat tätä meidän putkeamme pitkin hyvin ja pystymme tuottamaan NHL-pelaajia. Tämän kauden aloitus on siitä hyvä esimerkki; neljä pelaajaa suoraan SM-liigasta NHL:ään ja hyvillä tuloksilla, Urama sanoo.
Jääkiekkoliitto pyrkii osoittamaan omalla valmennussysteemillään, että Suomessa pelaamista ei kannata väheksyä. Kuten sanottua, kenenkään valintoja ei aiota estää, jokainen tapaus on omanlaisensa. Pittsburghissa pelaava Määttä on loistava esimerkki, hänen ei tarvitse Stanley Cup –sormus sormessaan katua valintojaan. Suomessa mahdollisuudet ovat kuitenkin kaikille samanlaiset ja tarkasti suunnitellut.
SM-liigaseurojen työ keskeistä
Oma osansa on myös SM-liigalla. Luonnollisesti liiga haluaa kehittää suomalaista kiekkoa ja iso intressi on mahdollisimman hyvien pelaajien pitäminen kotimaassa. Se tekee sarjasta paremman ja tuo yleisöä katsomoihin.
— Seuran omat juniorit ovat seuralle tärkeitä. He ovat alueella tunnettuja hahmoja ja mielellään heitä tuetaan. On kuitenkin pelaajakohtaista, mikä on kulloinkin oikea aika nousta ”ylös”, SM-liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi sanoo.
Kallioniemi painottaa, että erilaisiin polkuvalintoihin on aina hyviä yksittäistapauksia tueksi, mutta hänkin muistuttaa isojen tilastojen voimasta.
— Sillä mittarilla, että kuinka todennäköisesti etenee NHL-pelaajaksi, tällä meidän omalla pelaajapolulla ja liigassa on mahdollisuus kehittyä kohtuu valmiiksi, hän sanoo.
SM-liigassa pelaa vuosittain vajaat 500 pelaajaa, osuutensa siitä menee ulkomaalaispelaajille. A-nuorten SM-liigassa pelasi viime kaudella 665 pelaajaa, joten liigatasolle jalostuvia pelaajia muovataan erittäin pienestä massasta.
Nyrkkisääntönä voi sanoa, että jokaisen liigaseuran omista A-nuorista noin 1-3 toivotaan nousevan vuosittain miesten liigaan. Jos tästä pienestä määrästä alkaa iso osa karata Pohjois-Amerikkaan, se nakertaa auttamatta SM-liigan tasoa ja kiinnostavuutta.
SM-liigaseurat laittavat vuodessa satojatuhansia euroja omaan junioritoimintaansa ja tukevat myös lähialueen joukkueiden juniorituotantoa.
— Aikaa, rahaa ja resursseja voisi aina olla enemmän, mutta se työ on valtavaa, mitä liigaseurat tekevät oman alueensa juniorityöhön. Sitä tehdään sekä suoraan omassa juniori-organisaatiossa että alueellisena veturina. Se menestys näkyy ihan lähipitäjien luistelukoululaistenkin määrässä. Liigaseurojen työ on aivan keskeistä, Kallioniemi sanoo.
Kun liigaseura kasvattaa pelaajan suoraan NHL:ään, myös kasvattajaraha tulee silloin ”takaisin kotiin”.