Mainos

Suomen ensimmäinen kansalaisaloite eduskuntaan - lisää tulossa

20:39

Eduskunta saa tänään käsiteltäväkseen Suomen ensimmäisen kansalaisaloitteen.

Turkistarhaton Suomi -aloitteen on allekirjoittanut kaikkiaan 69 381 henkilöä. Kansalaisaloite on mukana lähetekeskustelussa iltapäivällä alkavassa eduskunnan täysistunnossa. Kansalaisaloitteen keränneiden järjestöjen tavoite on, että turkistarhaus lakkautetaan Suomessa kohtuullisella siirtymäajalla.

Aloitteen keränneet järjestöt vaativat, että kansanedustajat ottavat turkistarhaukseen selkeän kannan ja kertovat sen julkisesti.

Turkistarha-aloite menee lähetekeskustelun jälkeen arvioitavaksi maa- ja metsätalousvaliokuntaan. Sen vallassa on päättää, palaako asia koko eduskunnan ratkaistavaksi.

Lisää kansalaisaloitteita tulossa

Oikeusministeriön ylläpitämällä kansalaisaloite.fi sivustolla on tällä hetkellä käynnissä 78 kansalaisaloitetta, joista ylivoimaisesti eniten allekirjoituksia, lähes 150 000, on kerännyt aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista.

Päättyneistä aloitteista yksikään ei kerännyt lähellekään vaadittavaa 50 000 allekirjoitusta.

TOP 5 Käynnissä olevat kansalaisaloitteet:

1. Kansalaisaloite tasa-arvoisen avioliittolain puolesta

2. Järkeä tekijänoikeuslakiin

3. Kannabiksen käytön ja hallussapidon rangaistavuudesta luopuminen

4. Kansanäänestys Suomen eroamisesta Euroopan unionin jäsenyydestä

5. Ruotsin kieli valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla

TOP 5 Päättyneet kansalaisaloitteet:

1. Kansalaisaloite energiajuomien myynnin kieltämisestä alle 16-vuotiaille 31 964

2. Kansanäänestys mietojen alkoholijuomien myynnin vapauttamisesta 2 516

3. Arvonlisäverolain muuttaminen 1 141

4. Lakialoite suomen kielen murteiden virallisen käytön lisäämiseksi 45

5. Sateenkaarihallituksista tulee luopua 42

(Lähde: Kansalaisaloite.fi)

Päättyneissä nimienkeruulistoissa vähiten ääniä on saanut kansalaisaloite ruotsin kielen opiskelun muuttamisesta vapaaehtoiseksi. Tähän aloitteeseen ei ollut kirjoittanut nimeään kukaan. Kansaedustajien omavastuuta julkisen ja yksityisliikenteen matkoista kannatti vain kaksi allekirjoittajaa.

Myöskään suojatiellä liikkumisen selkeyttämistä sekä väistämisvelvollisuuden siirtämistä kokonaan autoille ei kerännyt liiemmin kannatusta, sillä vain viisi henkilöä innostui allekirjoittamaan.

Kansalaisaloitteiden tekeminen on ollut mahdollista Suomessa viime vuoden maaliskuusta lähtien. Tämä tarkoittaa sitä, että vähintään 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi. Eduskunnalla on velvoite ottaa aloite käsiteltäväksi.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.