Suomen armeijaan 18-vuotiaana joutunut juutalainen sotaveteraani Boris Rubanovitsch: "Kun saksalaiset sanoivat minulle Heil Hitler, luulin, että elämäni loppuu"

– Olen tietysti ylpeä siitä, että saan mennä Linnaan edustamaan meitä juutalaisia sotaveteraaneja. Tämä jää totta kai ikuiseksi muistoksi, Rubanovitsch sanoo MTV Uutisten haastattelussa itsenäisyyspäivän aattona.

91-vuotiaalla Rubanovitschilla on Linnan juhlissa seuralaisenaan lapsenlapsensa eli vanhimman poikansa 28-vuotias tytär.

– Hänellekin tämä on erittäin iso asia ja hänhän voi nauttia tästä monta monta vuotta vielä, Rubanovitsch nauraa viitaten omaan ikäänsä.

Vaikka yhdeksänkymppinen suhtautuukin juhliin odotuksella ja sopivalla vakavuudella, stressiä hän ei aio tilaisuudesta ottaa.

– Minulla ole omaa frakkia enkä ole sellaista vuokrannut, minulla on päälläni musta, siisti puku.

Näin Rubanovitsch kommentoi MTV Uutisille juhlia Linnaan päästyään:

18-vuotiaana natsien rinnalle armeijaan

Rubanovitsch joutui armeijaan nuorena, lukiokin oli vielä kesken.

– Olin 18-vuotias, kun minut kutsuttiin armeijaan vuonna 1944. Sen nuorempia palvelukseen ei kutsuttu.

Miltä se tuntui?

– Kyllä se oli kamalaa, minut otettiin armeijaan heti koulun penkiltä. Ja piti vielä kirjoittaa ylioppilaskirjoituksetkin, mutta sitä varten sain pari viikkoa lomaa. Ajatukset olivat kyllä muualla kuin koulukirjoissa.

– Mutta meitä nuoria yritettiin vähän säästää, eikä meitä lähetetty ihan rintamalle. Minä olin rannikkotykistössä Rysäkarilla. Sen lisäksi olin viestimies ja saman aikaan myös kokkina ja tulkkina. Ne olivat muita hommia kuin ampumista.

Tuliko kutsu armeijaan yllätyksenä?

– Ei ollenkaan, sitä osattiin odottaa. Toivoimme vain, että sota loppuisi nopeasti.

Rubanovitsc joutui armeijan helmikuussa 1944 ja sota loppui syyskuussa.

– Luojan kiitos se ei kestänyt kovin kauan.

Minkälaiset siellä olivat tunnelmat?

– Minun puoleltani se meni hyvin, siellä oli kivoja kavereita ja jopa hyvä ystäväni joutui samaan paikkaan. Lomia saatiin kovin vähän tietenkin, Rubanovitsch muistelee.

"Luulin, että tähän se elämäni sitten loppui"

Rubanovitsch palveli juutalaisena armeijassa Suomessa, joka oli liitossa Saksan kanssa. Myös hän joutui tekemisiin saksalaissotilaiden kanssa: saksankielentaitonsa vuoksi nuori lukiolainen joutui jopa toimimaan heidän tulkkinaan.

– Kun menin saksalaisten huoneeseen sisään ja he sanoivat minulle Heil Hitler, minä luulin, että tähän se elämäni nyt sitten loppui.

Vaikka Rubanovitsch ei rintamalle tositoimiin joutunutkaan, oli myös hänen palvelusajassaan pelottavat hetkensä.

– Se oli myös sillä tavalla pelottavaa, että kun jouduimme saksalaisten kanssa taistelemaan yhdessä, emme tienneet, minkälainen tulevaisuus tulisi olemaan.

Kaikilla oli tuohon aikaan hyvin tiedossa, mikä oli juutalaisten tilanne Saksassa ja muualla Euroopassa. Tulevaisuutta pelättiin myös kotirintamalla.

– Minun piti tulla lomalle ja soitin isälle, että tulen juhannukseksi kotiin. Hän vastasi, että olisi parempi, jos pysyisit siellä. Täällä oli silloin pelko, että kaikki juutalaiset lähetetään Saksaan.

Saksalaiset tiesivät, että Suomen armeijassa oli juutalaisia, mutta tiesivätkö he, että te olitte juutalainen?

– Minä en sitä varmasti tiedä. He kysyivät vain, miten osaan puhua niin hyvin saksaa. Minä vastasin, että olen koulussa oppinut.

Tuntuiko epämiellyttävältä olla tekemisissä natsisotilaiden kanssa?

– Erittäin epämiellyttävältä.

Miten siitä tunteesta pystyi pääsemään eroon?

– Emmehän me olleet koko ajan heidän kanssaan. Olimme muiden sotilaiden kanssa ja siellä oli myös niin paljon uutta ajattelemista ja tekemistä.

– Ja luojan kiitos täällä ei mitään tapahtunut. Sota oli melkein loppu, oli vuosi -44, ja saksalaiset tiesivät, että he häviäisivät sodan. Ehkä hekin ajattelivat, että täytyy olla vähän varovainen, nyt 91-vuotias sotaveteraani ajattelee.

Rubanovitschin mukaan juutalaisessa seurakunnassa tilanteesta puhuttiin, mutta armeijakavereiden kanssa ei. Päällimmäisenä oli isänmaan asia.

– Me olimme armeijassa niin kuin kaikki muutkin Suomen kansalaiset ja teimme palveluksen isänmaalle.

Sodan päättyminen oli Rubanovitschille tietysti suuri helpotus, kuten kaikille muillekin.

– Oli paljon tekemistä ja meillä oli kova usko tulevaisuuteen. Suomen kansa oli surullinen, mutta teki kovasti töitä ja täällä ajateltiin, että kyllä tästä selvitään. Ja niin me teimmekin.

Viime aikoina ääriajattelu on ollut nousussa ja meilläkin äärioikeistolaiset liikkeet marssivat nyt itsenäisyyspäivänä. Miltä se tuntuu?

– Huonolta. Erittäin ikävältä. Ei olisi uskonut, että tällaista tulee tapahtumaan toisen maailmansodan jälkeen.

– Kaikkien tulisi tietää, miten asiat silloin olivat. Jo lapsille pitäisi kertoa toisesta maailmansodasta ja sen aikaisista tapahtumista, että he käsittäisivät, mitä tapahtuisi, jos mennään taas siihen suuntaan.

Minkälaisena näette tilanteen nyt Suomessa?

– Minä olen aika optimistinen. Toivon, että tämä on ohimenevää ja palataan normaalimpaan.

Mitä teille merkitse Suomen itsenäisyys?

– Se on minulle iso asia. Olen suomalainen ja palvellut Suomen armeijassa isänmaan puolesta.

Palveli myös Israelissa

Sodan jälkeen Rubanovitsch luki saksaa yliopistossa ja lähti myöhemmin Ruotsiin opiskelemaan insinööriksi. Hänen perheellään oli Helsingissä silkkitehdas ja myöhemmin myös vaateliike kaupungin keskustassa.

Rubanovitsch sai kaksi poikaa, nyt lapsenlapsia on viisi, joista yksi siis on mukana tänään itsenäisyyspäivän juhlissa.

Myöhemmin Rubanovitsch ehti palvella vielä myös toisessa hänelle tärkeässä sodassa.

– Israelin-kysymys oli tärkeä meille juutalaisille. Meitä lähti monta myös Israeliin vuonna 1948. Minäkin olin yksi vapaaehtoisista. Lähdin sinne kuitenkin vasta syyskuussa ja silloin sota oli jo melkein loppu. Isäni kuoli marras-joulukuussa täällä Suomessa ja minä palasin kotiin.

Armeija-ajastaan Rubanovitschin mieleen on jäänyt muun muassa hernekeiton keittäminen, mistä lisää oheisella videolla. Siinä kuullaan myös alokkaan päähän jätetyn hiustupsun yöllisistä hautajaisista.