Mainos

Suomelle Pohjoismaiden eniten ihmisoikeustuomioita

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuore tilasto osoittaa, että Suomi on saanut oikeusistuimelta enemmän langettavia tuomioita kuin muut Pohjoismaat yhteensä.

EIT on kartoittanut jäsenmaiden saamat tuomiot vuosilta 1959-2009. Suomi sai tuona aikana 103 tuomiota, kun Ruotsin vastaava luku on 43, Norjan 20 ja Tanskan 13.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa työskentelevä suomalaistuomari Päivi Hirvelä arvioi, että Suomen oikeusjärjestelmän jäykkyys ja hitaus on yhä suuri ongelma.

Hirvelän mukaan Suomessa on kuitenkin tiedostettu, että oikeudenkäynnit venyvät liian pitkiksi ja asiaan ollaan puuttumassa.

- Vuoden alusta tuli mahdollisuus vaatia tapauksen käsittelyn kiireelliseksi määräämistä ja mahdollisuus saada rahallista hyvitystä liian pitkästä prosessista yleisessä tuomioistuimessa. Olennaista olisi kuitenkin, ettei tällaisia jälkikäteisiä keinoja edes tarvita ja jutut saadaan käsitellyksi kohtuullisessa ajassa.

EIT:n käsittelyyn otettujen tapausten määrä nousi Suomen kohdalta jyrkästi viime ja toissa vuonna.

- Valitusten määrän kasvun viime vuonna selittää ennen kaikkea Suomeen saapuneiden ja maasta poistettaviksi määrättyjen turvapaikanhakijoiden valitukset, Hirvelä kertoo.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.