– Matkailuala on kasvanut Tornionjokilaaksossa ja matkailukentällä tarvitaan jouluksi koulutettuja tonttuja, kertoo vastaava kouluttaja Anna-Leena Nordberg.
– Jokainen opiskelija herättää oman sisäisen tonttunsa ja työnkuva lopulta muodostuu sen yrityksen tarpeiden mukaan, mihin tontut menevät näyttönsä tekemään.
Kaikkiaan opintoryhmiin otetaan 18 opiskelijaa sekä Ylitorniolla että Muoniossa. Ylitorniolle opistokokonaisuuteen on hakenut nyt noin 15 tonttuilusta kiinnostunutta.
Kyseessä on pilottihanke, joka järjestetään osana Yhdenvertaiset koulutuspolut Lapin alueella –hanketta.
Hankkeen tavoitteena on edistää koulutuksissa aliedustettujen ryhmien ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien tasavertaisia koulutusmahdollisuuksia Lapissa.
– Hakijoiden ikähaarukka on laaja 19-vuotiaista yli 50-vuotiaisiin, Norberg kertoo.
Vastaavalla kouluttajalla Anna-Leena Nordbergilla on kokemusta tonttujen kouluttamisesta jo kymmenen vuoden ajalta.
– Olen kiertänyt ympäri Lappia kouluttamassa tonttuja oman yrityksen kautta. Koulutettavia on tullut jopa Perusta saakka.
– Osa tontuksi opiskelleista on korkeasti koulutettujakin. Joukossa on ollut esimerkiksi lääkäri, joka on ottanut kuukaudeksi virkavapaata ja halunnut tulla tontuksi Lapin matkailuun.
Anna-Leena Nordbergin mukaan näytön suoritettuaan opiskelijat voivat tituleerata itseään ammattitontuiksi, vaikka se ei mikään rekisteröity ammattinimike olekaan.Anna-Leena Nordberg
Lappiassa tonttuopinnot ovat näyttöperusteisia ja ne suoritetaan monimuoto-opiskeluna.
– Meillä on kaksi etäkoulutuspäivää ja kaksi intensiivistä lähikoulutuspäivää, jonka jälkeen opiskelijat toimivat itsenäisesti yritysten kanssa yhteistyössä. Näyttöön tulee arvioija työelämästä.
Ammattitontun koulutukseen kuuluu asiakaspalvelutaitojen opettelu, vuorovaikutustaitojen kehittäminen sekä myös teatteri-ilmaisun opiskelu.
– Opetan heittäytymistä ja eläytymistä sekä tarinankerrontaa ja leikkien vetämistä.
– Tonttuna toimiminen vaatii rohkeutta, uteliaisuutta ja taitoa kohdata erilaisia ihmisiä. Oman sisäisen tontun herättely on oman sisäisen lapsen herättämistä, Nordberg kertoo.
Nordberg korostaa, että tontun työssä on tärkeää myös kunnioittaa kunkin yrityksen alueen perinteitä.
– Toivoisin, että työ olisi paikalliskulttuuria kunnioittavaa.
Matkailualan lisäksi tonttuopinnoista voi olla hyötyä Nordbergin mukaan myös esimerkiksi kasvatus- ja sosiaalialalla.
Koulutus toteutetaan suomeksi, mutta kielitaidosta on tontun töissä ehdottomasti etua.
Kuten kaikissa ammattiopistokoulutuksissa, myös tonttuna toimiminen –kurssilla on ammattitaitovaatimukset, jotka todennetaan näyttökokeessa työelämässä.
Ammattitontun kurssin saa hyväksytysti suoritettua, kun opiskelija ymmärtää tonttuna toimimisen merkityksen ja arvon matkailulle, perehtyy työpaikan toimintaympäristöön ja turvallisuusohjeisiin ja perehtyy erilaisiin toiminnallisiin menetelmiin, kuten tarinankerrontaan ja leikkiin.
– Kriteerejä on enemmänkin, mutta tässä muutamia esimerkkejä. Kun ammattitaitovaatimukset täyttyvät, voi puhua itsestään ammattitonttuna, Nordberg kertoo pilke silmäkulmassaan.
– On myös kysytty, että voiko opintoihin osallistua, jos haluaa Joulupukiksi tai -muoriksi. Kyllä roolin voi luoda sillä tavalla, että se on pukki tai muori, Nordberg summa.
Katso myös: Mila trimmasi koiransa, katso mykistävän karvainen lopputulos
0:44Kuin lumisade keskellä kesää! Näin paljon irtoaa pohjavillaa vain kolmesta koirasta.
Nelli Hyttinen on MTV Uutisten terveys- ja hyvinvointitoimittaja.
Hyttisen intohimo ovat tutkivalla otteella toimitetut juttukokonaisuudet, jotka käsittelevät lääketieteen ilmiöitä ja ihmisten kokemustarinoita.
Hyttinen on erityisen kiinnostunut seksuaaliterveysaiheista, mutta hän on yhtä lailla valmis selvittämään, mitkä ravitsemus- tai treenivinkit kannattaa ohittaa ja mihin kannattaa panostaa.
Hyttisen työnjälkeä voi nähdä myös TV-ruudussa ja Katsomossa, sillä hän juontaa Terveysmyytit-sarjaa ja toimittaa Asian ytimessä -dokumentteja.
Onko sinulla terveys- tai hyvinvointiaiheinen juttuvinkki? Laita se Nellille sähköpostiin (alla).