Mainos

Suomalaisyritykset toivovat kauppaa Irakin kanssa

Suomalaisyritykset lämmittävät suhteita taloussaarrossa olevaan Irakiin. Suomalaiset yritykset ovat valmiita viemään Irakiin laitteita Irakin talouden kohentamiseksi sekä osallistumaan yhteishankkeisiin. Näin kertoi Irakissa vierailevaa yritysvaltuuskuntaa johtava Partekin konsernijohtaja Christoffer Taxell lauantaina Bagdadissa.

Partekin lisäksi suomalaiseen valtuuskuntaan kuuluu Fortumin, Wärtsilä NSD:n, Rautaruukin ja Kone-yhtiön edustajia. Suomalaisten ohjelmaan kuuluu tapaamisia useiden irakilaisten ministerien kanssa.

Ranskalaisen uutistoimiston AFP:n mukaan suomalaisvaltuuskunnan jäsen on kertonut valtuuskunnan tavoitteeksi saada Suomi ns. A-listan kärkeen. Irakin kanssa kauppaa käyviä A-listan maita ovat muun muassa Ranska, Ruotsi, Itävalta ja Kreikka.

YK julisti Irakin taloussaartoon 1990, kun irakilaiset olivat miehittäneet Kuwaitin. Vuodesta 1996 Irak on voinut käydä kauppaa ns. ruokaa öljystä -ohjelman puitteissa. Vaikka ohjelman tavoitteena on ennen muuta elintarvikkeiden ja lääkkeiden hankinta Irakiin, voi Irak ostaa myös muita tavaroita YK:n valvonnassa.
(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.