Kansainvälinen tutkijaryhmä on onnistunut eristämään isorokkoviruksen perimän liettualaisen lapsen muumiosta, kertoo Helsingin yliopisto. Tulokset herättävät uusia kysymyksiä isorokon roolista ihmiskunnan historiassa.
1600-luvulla kuollut lapsi oli yksi Vilnassa sijaitsevan Pyhän Hengen kirkon kryptaan muumioituneista vainajista. Viruksen dna-perimäaines oli pahasti pilkkoutunut, mutta tutkijat onnistuivat tekemään siitä kokonaisen isorokkoviruksen. Kyseessä on tutkijoiden mukaan vanhin isorokkovirus, jonka genomi on pystytty sekvensoimaan.
Isorokkoviruksen perimäaineksen löytyminen sai tutkijat aluksi huolestumaan, kertovat professorit Klaus Hedman ja Antti Sajantila.
Jos olisi löytynyt elävää, tarttumiskykyistä virusta, tutkimus olisi heidän mukaansa välittömästi pysäytetty.
Kansainvälisen tutkijaryhmän Current Biology -lehdessä julkaisema tutkimus tukee käsitystä siitä, että isorokkovirus on kohtalaisen moderni tappaja, jonka evoluutiosta suurin osa on tapahtunut historiallisena aikana eikä tuhansia vuosia sitten, kuten myös on väitetty.
Isorokosta kehittyi kaksi kantaa
Isorokkoa vastaan ryhdyttiin taistelemaan länsimaissa Edward Jennerin kehittämän rokotteen avulla 1700- ja 1800-lukujen taitteessa.
Suomessa ensimmäiset rokotukset annettiin vuonna 1802. Tutkijat ovat olleet kiinnostuneita siitä miten isorokkoviruksen kaltainen patogeeni reagoi rokotusten aiheuttamaan elintilansa kapenemiseen.
Tulokset osoittivat, että rokotusten alkamisen jälkeen isorokkoviruksesta kehittyi kaksi rinnakkaista kantaa. Näistä Variola major oli häijympi; siihen liittyi kymmenien prosenttien kuolleisuus.
Variola minor -tartunnan saaneista yksi sadasta menehtyi. Toisaalta koska V minor ei ollut serkkunsa veroinen tappaja, sen tartuttamat levittivät virusta tehokkaasti eteenpäin. V minor -viruksen maailmanlaajuista leviämistä näyttää edistäneen muun muassa Atlantin yli käyty orjakauppa. 1900-luvun alussa V minor -kannasta olikin tullut vallitseva isorokkoviruksen muoto.
Vuonna 1980 WHO julisti isorokon hävitetyksi maapallolta.
