Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia – vähäsanaista vertaistukea – Atena 2016
Suomalaisten painajaiset näyttävät tämän kirjan mukaan liittyvän kanssaihmisten kohtaamisen vaikeuteen, ehkä jopa suoranaiseen pelkoon. Kodista ei lähdetä rappukäytävään ennen kuin siellä jo oleva naapuri on kadonnut omaan asuntoonsa; hississä ollaan hiljaa; jos naapurin tapaa lyhyen ajan sisällä kahdesti, on vaikeuksia tervehtiä uudelleen ja niin edelleen.
Suomalaisten painajaiset töissä ovat kirjan mukaan tällaisia: Menet kipeänä töihin, jottei sinua luulla laiskaksi. Myös julkisesti kehuminen aiheuttaa ongelmia samoin kuin jos sinulla on kysyttävää, mutta et kuitenkaan halua huomion keskipisteeksi.
Kliseitähän nämä pilapiirroskirjan tuokiokuvat ovat mutta jotenkin ne silti aina hymyilyttävät. Niin, onhan minullekin tapahtunut joskus juuri noin, lukija ajattelee. Bussissa on vaikea sanoa, että on lähdössä seuraavalla pysäkillä pois ja on vastenmielistä istua bussissa toisen viereen.
Ajattelemme usein, että nämä ovat suomalaisten ominaispiireitä. Saattavat toki ollakin mutta esimerkiksi itäsuomalaiset ovat harvoin niin tuppisuisia ja umpimielisiä kuin länsisuomalaiset. Länsisuomalaisuudesta, ehkä jopa vain pohjalaisten puhumattomuudesta näyttää tulleen symboli kaikelle suomalaiselle vähäpuheiselle käytökselle.
Samantyyppisille kliseille naureskellaan myös Ruotsissa. Ei kuitenkaan siksi, että ne kuvaisivat suomalaisia vaan siksi, että ne kuvaavat ruotsalaisia. Kysymys siitä, voiko tyhjässä bussissa istua ainoan matkustajan viereen, on yhtä relevantti Ruotsissa kuin Suomessa. Ja tv-ohjelman mukaan ruotsalainenkin odottaa kotioven takana rapun tyhjentymistä ennen kuin menee sinne itse.