Kirja-arvio: Professori Janne Saarikivi teki loistokirjan suomen kielestä ja mielestä

Suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professorilla Janne Saarikivellä on valtava tietämys kielistä ja tuon tietomäärän hän lataa kirjaansa innokkaasti ja mukaansatempaavasti. Kirja vie mennessään ja lukija alkaa pohtia omaa sanailuaan, sanankäyttöään ja mieleen hiipii myös kysymys, onko suomen kieltä koskaan mahdollista kääntää riittävän vivahteikkaasti.

Koko kirjan läpikulkeva juoni on pohtia suomen kielen erilaisuutta toisiin kieliin verrattuna, tai itse asiassa kaikkien kielien erilaisuutta, kun niitä verrataan toisiin kieliin. Miksi meillä sanotaan näin mutta muualla noin?

Kun harmittaa, niin ketä harmittaa

Miksi meillä on esimerkiksi niin sanottuja impersonaalisia sanoja runsaasti, siis sellaisia kuin sataa tai harmittaa. Jos harmittaa, ketä harmittaa? Suomeksi sanotaan, että “tullaan, tullaan” mutta ei kerrota, kuka tai ketkä tulevat.

Ehkä haluamme pitää tekijät salaisuuksina ja antaa kuulijan itse pohtia, kenestä puhutaan. Saarikivi sanoo, että muissakin kielissä on samantyyppisiä ilmauksia mutta suomen kielessä näiden ilmauksien runsaus saattaa kertoa, että suomen kielessä suoria väitteitä halutaan mahdollisesti välttää.

Ylipäätään kirja vakuuttaa lukijan siitä, että kieli ja mieli kulkevat samaa rataa. Jos meillä kieliopissa on tiettyjä rakenteita, ne näkyvät myös tavassamme ajatella. Ehkä siis jokaisen kielen puhuja ajattelee eri tavalla aina sen mukaan, miten kunkin kielen kielioppi määrää.

Suomen kielessä on runsaasti merkitykseltään vähätteleviä sanapäätteitä, joita ei vastaavassa muodossa löydy monestakaan kielestä. “Kehnohko keitto” on helposti käännettävissä esimerkiksi ruotsiksi “ganska dålig soppa” mutta onko sisältö sittenkään sama.

Vaikeita sanoja ulkomaalaisille

Saarikivi kertoo paljon niistä ongelmista, joita ulkomaalaiset kohtaavat suomea opiskellessaan. Jopa Venäjältä Suomeen tulleille suomea osaaville inkeriläisille suomen kieli voi olla todella vaikea, koska mielestä puuttuu kaikki tv-ohjelmissa, politiikassa ja yhteiskunnassa käytetyt sanonnat ja niiden moniulotteiset merkitykset.

Miten opettaa ulkomaalaiselle suomen opiskelijalle vaikkapa käsite “Kekkosslovakia”. Aina voi kertoa, kuka oli Kekkonen ja mikä maa oli Tshekkoslovakia ja minkälaisessa itsesensuurin maailmassa 60- ja 70-luvuilla elettiin, mutta kaikista näistä merkityksien kertomisesta huolimatta ulkomaalaisen voi olla hyvin vaikea ymmärtää käsitteen sisältöä. Toisaalta, eipä nykyiset alle 30-vuotiaat suomea äidinkielenäänkään puhuvat sitä vättämättä ymmärrä.

Entäpä suomen kielen objektin sijamerkintä. Syökö mies omenaa (partitiiviobjekti) vai omenan (akkusatiiviobjekti). Tämä on Saarikiven mukaan hyvin vaikea opetettava asia ulkomaalaiselle.

Kielet ovat erilaisia, ei parempia tai huonompia

Mutta älkää ymmärtäkö väärin. Saarikivi ei väitä, että suomen kieli on jotenkin erityinen kielioppinsa takia. Se on vain erilainen kuten kaikki muutkin kielet ovat erityisiä omalla tavallaan. Itselleni tulee mieleen vaikkapa espanjan subjunktiivi, jota ei ole suomen kielessä mutta espanjaa puhuville se on tuiki tarpeellinen muun muassa epävarmaa toimintaa kuvaava aikamuoto.

Meillä katsotaan vasemmalle ja oikealle mutta monissa kielissä katsotaan eri ilmansuuntiin. Meillä hattu on kummallisesti päässä eli pään sisällä mutta monissa kielissä pään päällä. Meillä lamppu riippuu katosta mutta monissa muissa kielissä lamppu saattaa riippua katossa, katon kyljessä tai alla tai vierellä. Suomalaiset seisovat oven takana mutta englannissa seistään ovella.

Entäpä mistä sanat tulevat? Suomessa neuvotellaan eli jaetaan neuvoja mutta venäjän tai viron kielessä puhutaan läpi, kun tarkoitetaan neuvottelua. Aiheuttavatko nämä erilaiset mutta kuitenkin samaa toimintaa tarkoittavat sanat ihmisten mielessä erilaisia mielikuvia? Saattavat aiheuttaa.

Suomen kielellä menee aika hyvin

Mutta on suomen kieli toki yhdessä mielessä erityinen kieli: se on puhujamäärän vähäisyydestä huolimatta eräänlainen maailmankieli ainakin jos katsoo vaikkapa sitä, kuinka paljon wikipediassa on suomenkielisiä sivuja tai jos laskee, kuinka paljon Suomessa julkaistaan kirjoja.

Wikipediasivujen määrässä olemme maailman kielien joukossa sijalla 22. Painettujen kirjojen määrässä Suomi on maailmalla sijalla 27.

Suomi on myös täysverinen opetuksen, kulttuurielämän ja yhteiskunnan kieli vaikka Saarikivi sureekin sitä, että esimerkiksi väitöskirjat alkavat olla lähes yksinomaan englanniksi.

Pillun puute ärsytti

Kirjassa on mielenkiintoista pohdintaa myös suomen kielen synnystä, nationalismista ja historiasta. Ja pohtiipa Saarikivi kirjan loppupuolella omaakin elämäänsä. Hän oli kirjoista kiinnostunut ylemmän keskiluokan poika, jonka perheessä oli palvelija. Harvinaista jopa Saarikiven nuoruudessa 70-luvulla.

Saarikivi kertoo vielä, että hän ei ole aivan varma, korvasivatko lukuisat kirjat sen tosiasian, että hän ei vuosiin saanut pillua. Tämän jälkeen hän kertoo kielimiehen nokkeluudella pillu-sanan tarkoittavan nykyisessä puhekielessä “läheisyyttä ja intiimiä rakkautta”.

Ja jos Janne satut lukemaan tämän tekstin, niin Rockradio aloitti sinun ollessasi 7-vuotias ja ohjelma tuli kolmena arkipäivän iltapäivänä aina pari tuntia kerrallaan (välipäivinä tuli Nuortenradio).