Suomalaistaiteilijan ristiinnaulittu Ronald McDonald herätti raivon Israelissa – poliiseja loukkaantunut, museoon heitettiin palopommi

Suomalaistaiteilijan ristiinnaulittu Ronald McDonald herätti raivon Israelissa 5:48

Suomalaistaiteilija Jani Leinosen taideteos on aiheuttanut kuohuntaa Israelissa, kertoo Haaretz-lehti.

Lehden mukaan sadat kristityt vastustivat perjantaina teosta Haifan taidemuseon ulkopuolella. Mielenosoituksessa heiteltiin kiviä, ja kolme poliisia loukkaantui. Edellisenä iltana museoon heitettiin palopommi.

Kritiikin kohde on Leinosen McJesus-teos, joka kuvaa McDonald's-pikaruokaketjun Ronald McDonald-pelleä ristiinnaulittuna. Teos on esillä Sacred Goods -näyttelyssä, joka avautui elokuun alkupuolella ja jatkuu helmikuun loppupuolelle saakka.

Myös Israelin kulttuuriministeri Miri Regev on Haarezin mukaan lähettänyt museolle kirjeen, jossa vaatii veistoksen poistamista näytteiltä, koska teos loukkaa kristittyjä. Kirjeessä Regev uhkaa leikata kulttuuriministeriön tukea museolle.

Asiasta kertoo Suomessa Helsingin Sanomat. Sen mukaan myös Leinonen haluaa poistaa teoksen näyttelystä, koska se on siellä ilman hänen lupaansa. Leinonen sanoo pyytäneensä teoksen poistoa jo syyskuussa, koska hän liittyi Israelin palestiinalaispolitiikkaa vastustavaan boikottiin. 

Lue myös:

    Uusimmat