Suomalaiskopterit apuna Islannissa – outo hätäsignaali kuului mereltä

Suomen armeijan helikopterit pääsivät tositoimiin kesken ilmavalvontaharjoituksen Islannissa. NH90-helikopterit saivat todellisen apupyynnön Islannin rannikkovartiostolta.

– Rannikkovartiosto ilmoitti saaneensa hätäsignaalin Reykjavikin pohjoispuoliselta merialueelta, kertoo NH90-helikopteriosaston johtaja kapteeni Jouni Poutanen Puolustusvoimien tiedotteessa.

Etsintäalueella oli kahden suomalaiskopterin lisäksi kaksi Islannin rannikkovartioston helikopteria. Sääolosuhteet olivat haastavat – tuuli puhalsi voimakkaasti puuskissa ja aallot nousivat jopa 12 metrin korkuisiksi. Lisäksi oli pimeää.

Kapteeni Poutanen arvioi, että vastaavanlaisiin olosuhteisiin ei törmää Suomessa kovin helposti.

Etsinnät Islannissa kuitenkin lopetettiin, koska hätäsignaalia ei tavoitettu uudelleen. Myöskään aluksia tai henkilöitä ei ollut ilmoitettu kadonneeksi.

Puolustusvoimien mukaan etsintöihin osallistuminen osoitti, että suomalaisilla on erinomaiset edellytykset tukea muita SAR (search and rescue) -toiminnassa.

 

Lue myös:

    Uusimmat