Suomalainen missikaunotar Aja silvottiin nelivuotiaana metsäaukiolla: "Muistan jokaisen veistä vetäneen käden liikkeen"

Suomalainen missikaunotar Aja silvottiin nelivuotiaana metsäaukiolla:"Muistan jokaisen veistä vetäneen käden liikkeen" 4:37
– En pysty vieläkään katsomaan itseäni alasti peilistä, Aja kertoo silpomisesta ja sen jättämistä arvista avoimessa videohaastattelussa.

Suomessa on arviolta 10 000 silpomisen läpikäynyttä tyttöä ja naista. Gambiasta Suomeen muuttanut Aja Daffeh, 28, sai loppuelämän pituiset arvet synnyinmaassaan, kun hänet silvottiin nelivuotiaana. 

– En enää muista teidän kasvoja, ainakaan tarkasti. Mutta uskokaa tai älkää, muistan edelleen jokaisen veistä vetäneen käden liikkeen, jokaisen välinpitämättömän ja tietämättömän äänen. Toivon, että olen viimeinen nelivuotias, joille te teitte tämän. 

Siinä viesti, jonka helsinkiläinen Aja haluaa lähettää miehille, jotka olivat viedä hänen hengen vain nelivuotiaana. Viesti kylän vanhimmille, joiden viiltämiä arpia hän kantaa yhä edelleen mukanaan.  

Jokainen kerta kun Aja menee vessaan, hänen kätensä puristuvat nyrkkiin ja silmät painuvat kiinni. Hän odottaa, milloin kirvely alkaa. 

Vaikka kipu ei enää poltakaan ihoa, vessassa käyminen muistuttaa edelleen silpomisesta. 

Nyt, yli 20 vuotta tapahtuneen jälkeen, Aja on päättänyt puhua kokemastaan. Hän toivoo, että sillä tavoin voisi auttaa edes yhtä silpomisvaarassa olevaa tyttöä.

– Eniten minua kaduttaa se, että olen ollut niin pitkään hiljaa. Silpominen on todella rumaa. Sitä ei voi kaunistella tai selitellä, eikä sitä pitäisi tapahtua enää missään.

"Ei kai vielä ole minun vuoroni?"

Seitsemän ensimmäistä vuotta Aja asui pienessä gambialaisessa kylässä heinistä, puusta ja savesta kasatussa majassa yhdessä äitinsä ja kuuden sisaruksensa kanssa. 

Maan kulttuuriin on kautta historian kuulunut tiiviisti tyttölasten ympärileikkaaminen, vaikkakin se kiellettiin vuonna 2015. 

Ajan ympärileikkauksen aikaan silpomista ei oltu vielä kielletty. 4-vuotiaan muistikuvat ovat hataria, mutta osaa tapahtumista hän ei pysty unohtamaan.

Aja muutti äitinsä ja sisarustensa kanssa Suomeen 7-vuotiaana. Isä oli muuttanut jo vuosia aiemmin.

Kylän lapset olivat leikkimässä pihalla, kun kauempaa alkoi kuulua vaimeaa rummutusta. Kun marssi voimistui, lapset syöksyivät koteihinsa. Vielä ei ole minun vuoroni, Aja ajatteli.

Kun kylän viisaiksi miehiksi kutsuttu joukko lähestyi määrätietoisesti perheen kotia, pelko valtasi tytön. Perinneasuun pukeutuneen johtohahmon aloittaessa rituaalitanssin äidin selän taakse piiloutunut Aja oli jo kauhuissaan. Kynnet raapivat hiekkaista maata, kun hän yritti ryömiä miehiä karkuun. 

– Yhdellä heistä oli kaksi isoa veistä mukana. Tanssin jälkeen he repivät minut äidin selän takaa mukaansa, vaikka äiti aneli, että "älkää viekö häntä".  

Yksi miehistä nosti Ajan olkapäälleen kuin säkin ja kantoi hänet kylän reunalla sijaitsevaan metsään. 

Osa naiseutta vietiin tylsällä veitsellä

Keskellä metsää oli tulipaikka, jossa kuumennettiin veistä. Aja laskettiin heinillä peitellylle maalle, ja kymmenkunta miestä kerääntyi pikkutytön ympärille. Hän makasi peloissaan maassa miesten varmistaessa ettei hän pääse karkuun.

Tulikuuma veitsi vietiin Ajan haarojen väliin. Sen jälkeen hän tunsi, kuinka tylsä terä iskeytyi lihaan. 

Katso myös: Annette Gothóni näyttää Viiden jälkeen -ohjelmassa, millaisilla välineillä tyttöjä silvotaan Somaliassa. Juttu jatkuu videon jälkeen...

Annette Gothóni tiimeineen levittää tietoa silpomisen vaaroista Somaliassa, esitteli silpomisvälineen Viiden jälkeen -ohjelmassa:"Tällä on silvottu yli tuhat tyttöä" 4:37

Ensimmäiseksi mies leikkasi ulkoiset häpyhuulet. Leikkaushaavaan laitettiin kasveista tehtyä rohtoa, joka kuitenkin aiheutti enemmän kipua kuin rauhoitti. Seuraavaksi miehet leikkasivat klitoriksen. Toisin kuin usein luullaan, klitoriksen näkyvä osa poistettiin kokonaan.

Ilman puudutusta silpominen tuntui kestävän ikuisuuden.   

– Muistan edelleen sen tuskan ja pelon, kun minusta tippui palanen pois. En ole koskaan tuntenut sellaista kipua kuin silloin.

Ajalle tehty silpominen voidaan luokitella toiseksi vakavimmaksi, sillä klitoriksen ja ulkoisten häpyhuulten lisäksi häneltä poistettiin myös sisemmät häpyhuulet. Vielä rajummassa toimenpiteessä jäljelle jäänyt kudos ommellaan umpeen. Virtsalle ja kuukautisverelle jätetään hyvin pieni aukko. 

Silpomisrituaalin jälkeen miehet sitoivat valkean kaavun Ajan alavartalon ympärille ja verta vuotava tyttö vietiin takaisin perheensä luo.

– Minut vietiin äidille ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Olin nyt hänen ongelmansa. 

Silpomatonta pidetään "huorana"

Maailmassa on arviolta yli 200 miljoonaa naista ja tyttöä, joiden sukuelimet on silvottu. Silpomista esiintyy erityisesti Afrikassa, mutta myös joissakin Aasian maissa ja Lähi-idässä. Jopa noin 75 prosentin gambialaisista tytöistä ja naisista arvioidaan olevan ympärileikattuja. 

Ja vaikka silpominen kiellettiin Gambiassa vuonna 2015, sitä tapahtuu edelleen.

Yleensä Gambiassa silpomisen tekevät naiset toisin kuin Ajan tapauksessa. Jopa puolet naisista kannattaakin perinteen jatkamista. 

Silpomista perustellaan lukemattomilla eri syillä alueesta riippuen. Useissa yhteisöissä ajatellaan, että ainoastaan leikattu nainen on kunniallinen. Toisinaan leikattua naista pidetään esteettisesti kauniimpana ja leikkaamattomia osia saatetaan pitää saastaisina. Silpomattomia usein syrjitään ja heidän voi olla mahdotonta päästä naimisiin. 

Tyttöjen silpomista ehkäisevään työhön erikoistuneen Solidaarisuus-järjestön tasa-arvoasiantuntija Maria Väkiparran mukaan lähes kaikissa silpomista harjoittavissa yhteisöissä keskeisenä syynä on avioliittokelpoisuus.

– Gambiassa silpominen on perinteisesti ollut initiaatioriitti, jossa tytöstä tulee nainen ja täysivaltainen yhteisön jäsen. Rituaali on tarkoin varjeltu salaisuus, eivätkä tytöt usein etukäteen tiedä, mitä tapahtuu, Väkiparta kertoo.

Suomessa Ajaa koulukiusattiin, koska hän liikuntatunnilla vaihtoi vaatteet piilossa. Silpomisesta kertominen ei kuitenkaan ollut vaihtoehto.

Ajan kokemukset vastaavat hyvin sitä, mitä nuoret tytöt voivat joutua käymään läpi. Hän ei usko, että olisi voinut jäädä yhteisöönsä silpomattomana tai ainakin tulevaisuus naimattomana olisi ollut sinetöity. 

Gambiassa leikkaamattomia pilkataan termillä solema, joka tarkoittaa moukkamaista ja tietämätöntä.

– Jos et ole ympärileikattu, oletetaan, että et ole neitsyt. Silloin sinusta uskotaan kaikista pahin, ja sinun ajatellaan olevan suoraan sanottuna huora, Aja kertoo. 

Yhä nuoremmat silvotaan

Silpominen suoritetaan usein 4–15 -vuotiaille. Gambiassa ympärileikatut ovat usein nuoremmasta päästä, ja nykyään tytöt leikataan jopa taaperoikäisinä. 

– Silpomisikä on laskenut monestakin syystä. Monin paikoin ajatellaan, että nuoret tytöt paranevat nopeammin. Vanhemmat tytöt saattavat myös rimpuilla enemmän, mikä tekee silpomisesta hankalampaa, Väkiparta kertoo. 

Väkiparta uskoo, että asiaan ovat vaikuttaneet myös silpomisen vastainen kampanjointi ja silpomisen kieltävät lait. 

– Kouluikäiset tytöt ovat jo saattaneet kuulla silpomisen laittomuudesta, sen haittavaikutuksista sekä omista oikeuksistaan ja vastustavat toimenpidettä. Siksi tytöt leikataan aiempaa nuorempina. 

Aja leikattiin jo 4-vuotiaana. Hän on kärsinyt silpomisen fyysisistä ja henkisistä seurauksista läpi elämänsä. Kriittisin hetki oli heti operaation jälkeen, kun hänellä nousi korkea kuume.

– Äiti pelkäsi, että menehdyn, koska kuume oli pitkään niin korkea. Minua vietiin useille lääkäreille, mutta eivät he osanneet tehdä mitään. Sanoivat vain, että puhdistakaa haava.

Luotettavaa tietoa silpomisen seurauksena kuolleista ei ole, sillä rituaaliin liittyvät kuolemat piilotetaan hyvin.

– Monissa Afrikan maissa kuolemaan liittyy paljon taikauskoa, ja esimerkiksi Keniassa hyvin harvoin kuolema laitetaan silpomisen syyksi. Sen sijaan ajatellaan, että sen tytön oli aika mennä ja häneen saattoi liittyä pahoja henkiä, jonka vuoksi hän kuoli.

Suomessa alkoi kiusaamiskierre

Kun Aja oli 7-vuotias, hän muutti äitinsä ja kuuden sisaruksensa kanssa Suomeen. Isä oli muuttanut paremman elämän toivossa jo vuosia aiemmin. 

Ensimmäisinä vuosina Suomessa Aja ajatteli, että ympärileikkaaminen on normi, joka suoritetaan kaikille tytöille. Ensimmäisellä liikuntatunnilla vaatteiden vaihdon lomassa hän tajusi, että hän onkin ainoa silvottu.  

Häpeä kasvoi valtavaksi, ja Aja alkoi vaihtaa vaatteet piilossa. Muiden katseiden alta pakeneminen käynnisti kiusaamiskierteen, joka jatkui läpi peruskoulun. 

– Minua kutsuttiin pojaksi ja transuksi, koska vaihdoin vaatteet piilossa. Vaikka se sattui, mieluummin otin sen vastaan kuin kerroin totuuden. 

Nuorempana Aja ajatteli pitkään, että hänet silvottiin, koska hän on paha lapsi. Nykyään hän ajattelee jo toisin. 

– Jos minua ei olisi ympärileikattu, en olisi pärjännyt omassa yhteisössäni. Ihmiset on aivopesty ajattelemaan, että et pääse naimisiin tai kukaan mies ei halua sinua, jos et ole leikattu. Minut silvottiin miesten vuoksi. 

Teini-iässä Aja halusi löytää ne miehet, kylän viisaimmat, jotka kokivat oikeudekseen kajota häneen vastusteluista huolimatta.

– Lopulta tajusin, että on liian monta ihmistä, jota syyttää sormella. Ei se auttaisi mitään, vaikka löytäisinkin heidät.

Lapsia lähetetään leikattavaksi ulkomaille

Vaikka Suomessa naisten ja tyttöjen silpominen on rangaistavaa, noin 650–3 080 Suomessa elävän tytön arvioidaan olevan vaarassa joutua silpomisen uhriksi, selviää Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisusta vuodelta 2019.

Suomessa tytön sukuelinten silpominen katsotaan törkeäksi pahoinpitelyksi, josta tulee tehdä ilmoitus poliisille. Näin on silloinkin, kun Suomessa asuva tyttö viedään silvottavaksi ulkomaille.

Väkiparran mukaan silpomistapaukset jäävät Suomessa helposti pimentoon. 

– Erilaisissa nimettömissä selvityksissä on esiintynyt viitteitä tapauksista, joissa Suomessa syntynyt tyttö on lähetetty silvottavaksi ulkomaille. Lapset eivät kuitenkaan herkästi ilmianna vanhempiaan, eikä Suomessa ole annettu vielä yhtään tuomiota silpomisesta. 

Myös Aja on kuullut tapauksia, joissa Suomessa asuva lapsi on lähetetty ympärileikattavaksi Afrikkaan. 

– Suomesta lähetetään nuoria ympärileikattavaksi esimerkiksi Gambiaan tai Somaliaan. Viranomaisille väitetään, että he menevät lomalle, ja he itsekin saattavat uskoa menevänsä lomalle. He ovat siellä niin pitkään, että "paranevat" ja voivat tulla takaisin niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. 

Aja uskoo, että ympärileikkausten takana on pelko. Eurooppaan muuttaneet pelkäävät menettävänsä viimeisetkin rippeet omasta kulttuuristaan, jos eivät ylläpidä vanhaa tapaa.

– Vanhemmat pelkäävät edelleen, että lapset eivät pääse naimisiin ilman leikkausta, ja että he leimataan kirjaimellisesti huoraksi. He myös pelkäävät Eurooppaa ja sitä millaiseksi se muuttaa lapset. He haluavat pitää kiinni omasta kulttuuristaan.  

"Minua ei hiljennetä pelolla"

Viime vuonna Aja rikkoi yli 20 vuoden pituisen hiljaisuuden ja päätti puhua asiasta. Oikea hetki koitti, kun hän osallistui ensimmäistä kertaa järjestettyyn Face of African Queen -kauneuskilpailuun. 

Omaa vartaloaan hävenneelle naiselle kauneuskilpailuihin osallistuminen ei ollut itsestäänselvyys. Jos hän on tarpeeksi rohkea osallistumaan, olisi hän myös tarpeeksi rohkea puhumaan.

– Tajusin, että jos olen selvinnyt kiusaamisesta, väkivallasta ja läheisten kuolemasta, niin selviän tästäkin. Joka päivä kun olen hiljaa joku toinen pieni tyttö käy läpi sen kaiken, mitä minä jouduin käymään. 

Aja kertoi silpomisesta ensimmäisen kerran julkisesti kauneuskilpailujen yhteydessä. 

Aja voitti kilpailut ja palautetta alkoi tulvia. Kaikki eivät kuitenkaan ole suhtautuneet silpomisen vastaiseen ulostuloon hyvin. Hän kertoo saaneensa myös uhkailuja, joskin hän osasi myös odottaa niitä. 

– Olisin itsekäs, jos uhkailun ja pelon takia en puhuisi tästä. Silloinhan antaisin tämän kaiken jatkua, Aja sanoo.  

Lue myös:

    Uusimmat