Sudanin asevoimat ja RSF-joukot taistelivat poliisitukikohdan hallinnasta – ainakin 14 siviilin kerrotaan kuolleen

Sudanin pääkaupungissa Khartumissa maan asevoimat ja puolisotilaalliset RSF-joukot taistelivat viikonvaihteessa raskaasti aseistetun poliisiyksikön tukikohdan hallinnasta. 

Tukikohdan alueella kuoli 14 siviiliä, kertoi loukkaantuneita sairaalahoitoon auttava aktivistiverkosto. Lisäksi yli 200 kerrottiin haavoittuneen.

RSF-joukot julistivat myöhään sunnuntaina voittaneensa taistelun poliisitukikohdasta, mutta Sudanin asevoimat kiistivät sotilaallisen voiton. 

Medialle puhuneen asevoimien edustajan mukaan RSF-joukot olisivat menettäneet poliisitukikohdan taisteluissa yli 400 taistelijaa. RSF-joukot eivät antaneet tietoja kuolleistaan, mutta sanoivat, että operaatio johti satojen asevoimiin yhteydessä olevien ihmisten kuolemaan tai vangitsemiseen.

Viimeisen kahden vuorokauden aikana Khartumissa sijaitsevassa sairaalassa on hoidettu 150 taisteluiden haavoittamaa ihmistä, kertoi Lääkärit ilman rajoja -järjestö maanantaina. Järjestön mukaan suurin osa hoidetuista oli siviilejä ja heidän joukossaan oli lapsia sekä iäkkäitä.

Alueella on toiminnassa enää vain harvoja sairaaloita, jotka nekin kärsivät lääkintätarvike- ja henkilökuntapulasta.

Sudan ajautui sisäiseen aseelliseen yhteenottoon 15. huhtikuuta, kun RSF-joukkoja yritettiin sulauttaa osaksi Sudanin armeijaa.

Konfliktia seuraavan ACLED-tutkimuslaitoksen mukaan Sudanin taisteluissa on kuollut yhteensä jo lähes 2 800 ihmistä.

 

Lue myös:

    Uusimmat