Mainos

Stubb: Yhdellä budjetilla ei saada taloutta kääntymään

Ensi vuoden budjetista on tulossa 5,3 miljardia euroa alijäämäinen, kertoo valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.).

Kokonaisvelkataakka nousee noin 106 miljardiin.  
Budjetissa on 900 miljoonan nettomääräinen säästö vuoteen 2015 verrattuna.

– Budjetti on yllätyksettömän tiukka. Pyrimme tällä talouden tasapainotukseen ja se on väistämättä silloin kiristävä, Stubb sanoo. 

Ensi vuoden budjetissa työtulovähennystä korotetaan 450 miljoonalla eurolla. Tämä keventää pieni- ja keskituloisten verotusta.  

Stubbin mukaan esimerkiksi kehitysyhteistyöstä säästetään 200 miljoonaa euroa, opetuksesta ja korkeakoulutuista 210 miljoonaa euroa, sairaanhoidosta 78 miljoonaa euroa ja valtionhallinnosta 40 miljoonaa euroa.  

– Täytyy kuitenkin myös muistaa, että yhdellä budjetilla ei saada kerralla Suomen taloutta kääntymään. Toivon kuitenkin, että ensi vuonna elokuussa en joudu toistamaan samoja sanoa, Stubb painottaa.


Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.