Mainos

Stubb rauhoittelee huolta suurvaltojen suhteista

Suomen ulkoministeri Alexander Stubb

Ulkoministeri Aleksander Stubb rauhoittelee huolta Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteiden kiristymisestä.

- On uutisoitu, että Venäjä vetäytyy kokonaan Nato-yhteistyöstä ja sehän ei pidä ollenkaan paikkansa. Ydin Nato-yhteistyöstä säilyy edelleen.

Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice on arvostellut puheessaan ankarasti Venäjää. Rice sanoi, että Venäjä on pahenevalla uhittelullaan vaikeuttanut pääsyään Maailman kauppajärjestöön WTO:hon. Rice varoitti puheessaan, että Yhdysvallat on valmis harkitsemaan sotilaallisen yhteistyön jäädyttämisen lisäksi muitakin painostusvaihtoehtoja.

MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Stubb sanoo, että kova kielenkäyttö ei tietenkään ole hyvä asia kansainvälisessä politiikassa, mutta tilanne ei ole heijastunut käytännön tasolle.

- Ehkä Yhdysvaltojen viesti Venäjälle tässä vaiheessa on, että nyt kannattaa tarkkaan miettiä, jotta ei eristäydytä kansainvälisesti. Venäjän viesti taas kansainväliselle yhteisölle on, että nyt vedetään liinat kiinni ja jatketaan sitä yhteistyötä, joka meillä aikaisemmin oli.

Stubb oli tarkoitus puhua Ricen kanssa puhelimessa eilen illalla, mutta puhelu siirtyi tähän iltapäivään..

Serbia ja Venäjä nuhtelivat eilen Stubbia Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin uuden Kosovo-edustajan valinnasta.

Serbian mielestä Stubb teki päätöksen Etyjin puheenjohtajana yksipuolisesti, ilman tavanomaisia neuvotteluja Etyj-maiden kanssa. Etyjin uusi Kosovon-edustaja on itävaltalaisdiplomaatti Werner Almhofer.

- 54 jäsenmaata oli meidän takanamme ja kaksi vastaan. Keskustelin asiasta serbien pääministerin kanssa, mutta olisimme voineet informoida vieläkin paremmin, Stubb kiteyttää.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.