STTK:n puheenjohtaja Antti Palola ei ole valmis mm. EK:n ehdottamaan pitkäaikaiseen palkkojen jäädyttämiseen. Palola pui aihetta MTV Uutisten Nettivieras-kirjoituksessaan.
*************************
Suomi haikailee menetetyn kilpailukyvyn perään ja monissa puheissa on otettu esiin edessä oleva työmarkkinakierros. Syksyllä 2013 solmitun työllisyys- ja kasvusopimuksen toisesta jaksosta eli sopimuksen jatkamisesta vuodella on sovittava kesäkuussa 2015. Jos jatkosta ei päästä yhteisymmärrykseen, sopimukset ovat irtisanottavissa ja edessä on aikanaan toimialakohtainen liittokierros.
Moni on jo esittänyt sopimuskauden jatkamista usealla vuodella ja siinä ohessa palkkojen jäädyttämistä nykytasolle. Rohkeimmat ovat ajatelleet ääneen sisäistä devalvaatiota.
Sisäinen devalvaatio tarkoittaa suomeksi palkkojen alentamista. Vientiyritykset hyötyisivät kotimaisen kustannustason alentumisesta, mutta palkansaajien ostovoima heikentyisi. Tämä puolestaan näkyisi kulutuksen vähenemisenä ja sillä taas olisi vaikutuksia esimerkiksi kaupan ja palvelualojen kannattavuuteen. Toisaalta tuontitavaroiden kulutuksen laskulla voisi olla myönteinen vaikutus kauppataseeseen.
Sisäisen devalvaation kielteisin seuraus olisi se, että kuluttajan lompakkoon jäisi vähemmän euroja – eli ostovoima alenisi. Tuskin kukaan on tässä taloustilanteessa niin sinisilmäinen, että uskoisi palkkojen alentamisen kompensoituvan verotusta keventämällä siinä määrin, että se estäisi ostovoiman heikkenemisen.
Työllisyys- ja kasvusopimuksen palkankorotukset ovat äärimaltilliset. Viime vuonna palkkoja korotettiin 20 euroa ja tämän vuoden korotusten suuruus on 0,4 prosenttia. Sopimusta hyväksyttäessä tiedettiin, että se todennäköisesti johtaa ostovoiman heikkenemiseen.
Runsas vuosi sitten palkansaajapuoli kuitenkin arvioi, että sopimus kannattaa hyväksyä, kun asiaa tarkastelee kansantalouden kannalta. Sopimuksen uskottiin luovan ennakoitavuutta maan talouteen ja yritysten toimintaan. Sen uskottiin lisäävän investointeja Suomeen, edistävän kilpailukykyämme ja parantavan surkeaa työllisyystilannettamme.
Palkkaratkaisulla, jo aiemmin poistetulla työnantajien kela-maksulla ja tällä vaalikaudella toteutetulla yritysverotuksen alentamisella palkansaajapuoli uskoi olevan paljon puhuttuja dynaamisia vaikutuksia. Niiden piti johtaa yritysten haluun investoida Suomeen ja siten edistää taloutemme kasvua ja parantaa työllisyyttä.
Dynaamisia vaikutuksia edelleen odoteltaessa ainakin oma uskoni on pahasti koetuksella.
***
Palkansaajapuolelta odotetaan löytyvän loputonta vastuunkantoa. Palkansaajat joustavat aina, kun tehdään kipeitä päätöksiä ja etsitään ratkaisuja milloin kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseen, milloin kestävyysvajeen umpeen kuromiseen ja rakenteellisiin uudistuksiin. Se on jossain määrin ymmärrettävää, kun vertailee hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen saavutuksia tällä vaalikaudella. Toinen saa aikaan, toinen ei.
Hallituksen omat rakennepoliittiset uudistukset ovat uhosta ja lupauksista huolimatta jääneet vaatimattomiksi. Elinkeinoelämän kilpailukyvyn kannalta hallituksen merkittävin päätös on ollut yritysverotuksen alentaminen - ainakin hartaasti edelleen toivon niin.
Työmarkkinajärjestöjen valtaa on aina ihmetelty ja vastuun perään kyselty. Viime vuosien aikana järjestöjen saavutukset ovat kiistattomat. Neuvottelumallia on haukuttu milloin hitaaksi ja vanhanaikaiseksi, milloin jäykäksi ja saamattomaksi. Yksi asia on silti varma: se on mylly, joka jauhaa tuloksia.
Vaikeat ratkaisut eivät koskaan ole läpihuutojuttuja järjestöjen hallinnoissa, mutta vastuu on tiedostettu. Syksyn eläkeratkaisu oli vaikea, mutta samalla yksi vuoden parhaista talousuutisista - ellei peräti paras. Se on myös rakenteellinen uudistus.
***
Uskon, että maltilliset palkankorotukset yhdistettynä ostovoimaa tukeviin veroratkaisuihin on paras tapa hoitaa maan asioita tässä taloustilanteessa. Pitkällä aikavälillä on myös kyettävää uudistamaan työelämää niin, että parannamme ihmisten jaksamista, sen myötä pidennämme työuria ja löydämme myös paremman palvelusuhdeturvan.
***
Käydään kuitenkin ensin vaalit ja vasta sitten työmarkkinaneuvottelut. - Mutta mikäs sen kattavan kokonaisratkaisun nimi taas olikaan?