Palolan nettikolumni: Myllykirjeen viisaus

Vanha pelikirja kannattaa silti säilyttää hyllyssä vastaisuuden varalle. ”Vanhassa vara parempi” -konsti saattaa vielä joskus olla tarpeen.

Uusi pelikäsitys on lähtöisin Elinkeinoelämän keskusliiton sääntömuutoksesta. Sen mukaan järjestölle ei enää kuulu palkoista sen paremmin kuin muistakaan vastaavista asioista sopiminen. Järjestö keskittyy sanojensa mukaan muuhun yhteiskunnalliseen ja elinkeinopoliittiseen vaikuttamiseen - kuten perhevapaajärjestelmän uudistamiseen ja kiertotalouden edistämiseen.

Kovin hanakasti Etelärannan operatiivinen johto silti haluaa arvioida sekä tehtyjä palkkasopimuksia että tulevia ratkaisuja. Halu palkkapolitiikkaan näyttää kuitenkin olevan suurempi kuin kyky.

Alkuvuosi on ollut työmarkkinoilla varsin sekava. Maan hallitus odottaa yhä kuin kuuta nousevaa kilpailukykysopimuksen yhteydessä sovitun uuden työmarkkinamallin - Suomen mallin tai vientivetoisen palkkamallin - valmistumista. Tämä on ymmärrettävää, sillä hallitus haluaisi laskea puolivälitarkastelussaan mahdollisen palkkamallin myönteisen vaikutuksen työllisyyskehitykseen.

Jo pitkään on ollut selvää, että koko työmarkkinakenttää ja kaikkia toimialoja koskevaa uuttaa palkkamallia ei saada aikaan suunnitellussa muodossa. Mallia valmisteltiin kiivaasti vuoden vaihteen molemmin puolin lähinnä vientiteollisuusalojen osapuolten kesken ilman toimialarajat ylittävää vuoropuhelua.

Ainoa konkreettinen, eri toimialoja koskeva yhteinen tilaisuus järjestettiin loppiaisen jälkeen, kun vientiteollisuuden työnantaja- ja työntekijäliitot esittelivät omaa valmisteluaan. Jo tuolloin oli havaittavissa, että yhteisen, kaikkia toimialoja tyydyttävän mallin löytäminen on erittäin vaikeaa - ellei peräti mahdotonta.

Vientiteollisuusliitot jatkoivat omaa valmisteluaan. Tavoitteena oli yhteinen sopimuskierroksen avaus, josta olisi muodostunut kierroksen niin sanottu yleinen linja. Sitä olisi vahdittu hyvin tarkasti valtakunnansovittelijan johdolla. Tässä tilanteessa malli olisi ollut erittäin tervetullut.

Pari kuukautta sitten metsäteollisuuden työnantajapuoli yllättäen ilmoitti, että se ei enää jatka yhteisen mallin valmistelua. Tämä merkitsi samalla sitä, että mallin valmistelu päättyi ja edessä on hyvin perinteinen liittokierros. Sen käy kukin ala omassa aikataulussaan ja kukin liitto valmistautuu siihen omista lähtökohdistaan.

Olemme lähes kymmenen vuoden ajan tehneet erittäin maltillisia, lähes kaikkia toimialoja kattavia palkkasopimuksia sekä työuria pidentävän ja julkista taloutta tasapainottavan eläkesopimuksen. Olemme määrätietoisesti parantaneet Suomen kansainvälistä kilpailukykyä.

Sopimukset ovat olleet vaikeita ja raskaita suomalaisille työntekijöille. Voimassa oleva kilpailukykysopimus tarkoittaa työntekijöille kokonaista vuotta ilman palkankorotuksia sekä yli kolmen miljardin euron tulonsiirtoa työntekijöiltä työnantajille työajan pidentämisen ja sosiaalivakuutusmaksujen uudelleen kohdentamisen muodossa. Kaikkein raskaimpana sopimuksen kokevat julkisen sektorin työntekijät, joilta leikataan kolmannes lomarahoista seuraavan kolmen vuoden aikana.

Ratkaisuilla on useiden koti- ja ulkomaisten arvioiden mukaan myönteisiä vaikutuksia maamme talouskasvuun, työllisyyteen, yritysten kilpailukykyyn ja julkiseen talouteen.

Paljon puhuttu, mutta keskeneräiseksi jäänyt Suomen malli toteutunee syksyn 2017 kierroksella suomalaisena yhteiseen sopimiseen perustuvana ratkaisuna, joka toivottavasti ottaa huomioon talouskasvun, työllisyystilanteen, yritysten kilpailukyvyn ja julkisen talouden tasapainon. Toivottavasti meillä on viisautta jatkaa vastuullisella linjalla.

Metsäteollisuuden irtiotto ei ole peräänkuuluttamaani vastuunkantoa. Pidemmän aikavälin rakenteellisten kustannusten alentaminen maksamalla siitä koko kansantalouden kannalta ylisuuri hinta palkankorotuksina on tavattoman iso riski ja uhka Suomen orastavalle talouskasvulle ja myönteiselle työllisyyskehitykselle. Näin siksi, että siitä muodostuisi työmarkkinalogiikan mukaisesti pään avaus ja sen myötä yleinen linja, jota kaikki toimialat tavoittelevat.

Jos näin käy, sitten on taas aihetta tiivistää homma presidentti Kekkosen myllykirjeistä tutuilla sanoilla: ”Saatanan tunarit”.

Muistutan myös, että maan hallituksen alkuperäinen tavoite talouden tasapainottamiseksi ja kilpailukyvyn parantamiseksi oli niin sanottu Sipilän ”kolmiloikka”. Tavoite oli alentaa yksikkötyökustannuksia 5 prosentilla, maltillisilla palkkaratkaisuilla toiset 5 prosenttia ja yrityskohtaisilla, tuottavuutta parantavilla toimenpiteillä kolmas 5 prosenttia.

Nyt näyttää siltä, että työmarkkinajärjestöjen sopimustoiminta on hoitanut kaksi ensimmäistä loikkaa, mutta yritysten hoidettavaksi jätetty kolmas loikka on jäänyt tekemättä.

Onko siis niin, että työvoimakustannusten reipas alentaminen on vähentänyt yritysten painetta kehittää omaa tuottavuutta? Jos näin on, olemme vaarallisella tiellä.

Antti Palola

STTK:n puheenjohtaja