Viime viikkojen puhutuimmat uutisaiheet ovat viikonlopun presidentinvaali ja vuoden alusta voimaan tullut työttömien aktiivimalli.
Jos ensimmäinen on selvä, jälkimmäinen on mahdollisimman epäselvä. Epäselvyyttä korostavat milloin ministereiden, milloin hallituspuolueiden kansanedustajien ristiriitaiset tulkinnat mallin toteuttamisesta ja soveltamisen yksityiskohdista.
Hallitus on politiikallaan puolensa valinnut. Se ajaa elinkeinoelämän ja yritysten etuja, mikä tarkoittaa ay-liikkeen kyykyttämistä ja pyrkimystä romuttaa kolmikanta. Tästä esimerkkejä ovat vuoden 2015 pakkolakiepisodi ja viimeisimpänä aktiivimalli.
Kohtuullista olisi, että tarjolla on työtä tai edes työvoimapalveluja kaikille, jotka kohtaavat aktiivimallin. Tanskanmallista puhutaan, mutta suomenmallia pukkaa. On unohdettu olennainen: Laskijasta riippuen Suomessa yhdellä virkailijalla on asiakkaana lähes sata työtöntä, kun taas Tanskassa vastaava luku on kymmenen paikkeilla. On siinä valtava ero.
Hallitus hurskastelee, kun se nyt kertoo lisäävänsä resursseja työvoimapalveluihin. Yli kymmenen vuotta jatkuneen valtionhallinnon saneerausohjelman seurauksena työvoimapalveluista on tietoisesti vähennetty henkilöstöä rankalla kädellä. Pieni lisäresurssi on lähinnä kosmetiikkaa.
Elinkeinoelämän keskusliitto päätti taannoin sääntömuutoksesta, jonka mukaan se ei tee keskitettyjä tulopoliittisia ratkaisuja, ei neuvottele palkoista ja keskittyy elinkeinopoliittiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Jo vuoden 2015 vaalien jälkeen EK oli haluton neuvottelemaan. Siellä ehkä arvioitiin, että veturina oleva maan hallitus vie Suomea kohti elinkeino- ja yrityselämän onnelaa. EK:n maailma on leppoisa, kun saa istua yhteiskuntajunan ensimmäisen luokan vaunussa. Työntekijät istutetaan kakkosluokkaan alituisine vaatimuksineen.