Eeva Lehtimäen kommentti: Taistelevat metsot – keskusta ottaa yhteen hallituskumppaneiden kanssa kehysriihessä ja uhkailee hallituksesta lähdöllä

Säätila on muuttumassa tuulisempaan ja epävakaiseen suuntaan keskiviikkona Helsingissä. Hallituksen sääkartoilla meno enteilee vähintäänkin reippaasti kylmenevää, jopa myrskylukemia, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.

Hallitus marssii kaksipäiväiseen puoliväliriiheen Säätytalolle vaikeissa tunnelmissa. Näin manataan joka kerta ennen syksyn budjettiriihtä tai kevään kehysriihtä, mutta nyt tilanne on oikeasti synkkä.

Tai synkkyyden aste vaihtelee, kenen kanssa puhuu.

Lausunnot vaihtelevat helvetin vaikeasta siihen, että asiat etenevät.

Yksi kuitenkin pysyy. Neuvottelupöydän kahakoissa toisena taistelevana metsona on useimmiten keskusta.

Joka tapauksessa tilanne on poikkeuksellinen, koska yleensä pahimmat kiistakysymykset on saatu siivottua pois viisikon kesken jo ennen varsinaisten neuvottelujen alkua. Nyt hallituksesta kuuluu napinaa, että asiat ovat vielä ihan levällään. Poikkeuksellisen levällään. 

Pääministerin mielestä taas viisikko on istunut jo useita päiviä, keskustellut ja neuvotellut. Taustalla on tehty töitä.

– Olen ihminen, joka etsii ratkaisuja ja toivon, että ratkaisuhalukkuutta on myös muilla toimijoilla, Sanna Marin (sd.) sanoi illansuussa Säätytalon rappusilla.

Koronatilanne menee parempaan suuntaan. Korona on vienyt hallituksen ja erityisesti pääministerin huomion. Nyt hallitus suunnittelee jo yhteiskunnan asteittaista avaamista, eikä hallitus voi mennä koronan taakse piiloon. 

Puoliväliriihi on hallituksen näytön paikka, että myös työllisyystoimet, suunnitelma julkisen talouden tasapainottamiseksi, turvekiistat tai esimerkiksi Veikkauksen pudonneiden tuottojen kompensointi etenevät.

Jännitteitä on paljon ja pääministerin kyky sovitella kantoja yhteen joutuu kovaan testiin.

Velkaa ja elvytysrahaa vielä piisaa 

Isojen kiistakysymysten lisäksi koronan jälkihoito vaatii rahaa ja paljon, mutta elvytyksestä tai esimerkiksi oppimisvajeen hoidosta hallituksen on helpompi löytää yhteinen sävel. Siinä voivat joustaa myös vaatimukset paluusta kehyksiin jo ensi vuonna. Velkaa hoidetaan sitten myöhemmin.

Lähtökohta on siis vaikea ja paineita on kasattu sekä hallituksen sisältä että myös ulkopuolelta niin paljon, että nappionnistuminen on mahdotonta. Tyytymättömiä tulee olemaan paljon.

Vielä eilen erityisesti keskustalaiset poliitikot paistattelivat Vaasaan tulevan mittavan akkutehtaan lämmössä, tänään kehysriihen alla tuli huonoja uutisia. Stora Enso ilmoitti lopettavansa Veitsiluodon perinteikkään paperitehtaan Kemissä. Työttömäksi olisi jäämässä Suomesta 670 henkilöä.

Kireä työmarkkinatilanne heijastuu neuvotteluihin

Työmarkkinatunnelman kiristyminen eli Metsäteollisuuden ja Teknologiateollisuuden ratkaisut viedä työehtosopimukset yrityksiin, heijastuu myös hallituksen neuvottelupöytään. Samoin joulukuussa tehty päätös eläkeputken poistosta sitoo vasemmistopuolueiden käsiä. Niinpä ansiosidonnaisen porrastus nopeamman työllistymisen toivossa on vaikea, ellei jopa pois SDP:n ja vasemmistoliiton työkalupakista.

Vasemmistopuolueet eivät halua suututtaa ay-liikettä, varsinkaan tämän päivän uutisten jälkeen.

Keskusta on taas pitänyt kovaa meteliä siitä, että työllisyystoimissa on edettävä. Puolue on pitänyt esillä sekä paikallista sopimista että ansiosidonnaisen rakenteen muuttamista.

Moni ennakoi, että lopullinen ratkaisu ansiosidonnaisen muuttamisesta siirtyy vielä kertaalleen työryhmään jatkovalmisteluun.

Hallitus on liimannut itsensä yhteen lupauksella, että hallitus saa kasaan päätöksiä 80 000 uudesta työpaikasta. Urakasta uupuu vielä 50 000 tulevaa työpaikkaa ja loppuviikolla pitäisi puristaa ratkaisu 20 – 30 000 työpaikasta. Ratkaisun pitäisi olla uskottava ja myös sellainen, että se ei vain pelkästään maksa valtiolle.

Näin on uhonnut erityisesti keskusta, joka on väläytellyt jopa hallituksesta lähtöä, ellei talous- ja työllisyyspuolella ala tapahtua.

Työllisyystoimissa lähtötilanne on, että päähallituspuolueet seisovat ainakin vielä nyrkkeilykehän eri kulmissa.

Matsi kaksi – turve

Toinen mojova ottelu saadaan aikaan turpeesta vihreiden ja keskustan välillä. Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko vetosi avoimessa kirjeessään sunnuntaina turvetuottajien tukitoimien puolesta.

Turpeen käyttö on romahtanut päästökaupan, kriittisen turvekeskustelun ja energiaveron noston vuoksi niin paljon, että turpeen energiakäyttö puolittuu jo ensi vuonna. Hallituksen alkuperäinen tavoite oli puolittaa turpeen energiakäyttö vuoteen 2030 mennessä.

Vihreiden äänestäjät ovat puolestaan tuskastuneet ilmastoimien jäämisestä taka-alalle koronakriisin keskellä. Turve on yhtä tärkeä asia vihreille kuin se on tällä hetkellä keskustalaisille maakuntien yrittäjille.

Aihe on siis tärkeä keskustan äänestäjille, mutta monelle kulttuuri- ja tapahtuma-alan ihmiselle kulttuuri- ja tiedeministeri Saarikon ulostulo oli viimeinen niitti.

Stora Enson tehdastyöpaikat ja turvealan reilut 2000 työpaikkaa aiheuttavat välitöntä huolta ja tukitoimia hallituksessa, mutta kulttuuriväki ja tapahtuma-alan ihmiset ovat raivoissaan oman tilanteensa ahdingosta.

Sympatiaa ja lupauksia on ollut toistaiseksi enemmän kuin konkretiaa. Tämä raivo kohdistuu koko hallitukseen ja saattaa kostautua puolueille vielä kesän kuntavaaleissa.

Ennakkotiedot kertovat, että hallituksella on vaikeuksia sopia pysyvää ratkaisua Veikkauksen alentuneiden tuottojen kompensoimiseksi kulttuurille, urheilulle ja järjestöille. Mahdollisesti tukipotti saadaan sovittua vain ensi vuodeksi ja lopullinen ratkaisu tuen muodosta ja tasosta siirtyy eteenpäin.

Eikä tässä vielä kaikki. Hallituslähteen mukaan vasemmistoliitto on tuonut neuvottelupöytään myös vaatimuksen listaamattomien yritysten osinkoverotuksen kiristämisestä. Ja jälleen vastaparina on keskusta, jolle asia oli yksi hallitukseen lähdön kynnyskysymyksistä.

Talouden jokeri-kortti

Puoliväliriihen jokeri-kortti voi avittaa hallituksen päätöspiinaa. Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) ennakoi jo lauantaina MTV:n Uutisextrassa, että Suomen taloustilanne näyttää ennakoitua paremmalta. Helsingin Sanomien näkemän VM:n ennusteen mukaan talous kasvaa tänä vuonna 2,6 prosenttia ja ensi vuonna 2 prosenttia. Myös arvio Suomen talouden pitkän aikavälin kestävyysvajeen suuruudesta on kaventunut kymmenestä kahdeksaan miljardiin.

Hiukan valoisammat arviot aiheuttavat varmasti sen, että hallituksessa käydään vääntöä siitä, että tarvitaanko kaikkia rakenteellisia uudistuksia kohentuneen talousnäkymän vuoksi. 

Kauhun tasapainoa

Lähtökohdat neuvotteluille eivät siis ole kummoiset. Kyse on kuitenkin kauhun tasapainosta. Keskusta pitää yllä ennakkoasetelmaa, että se on valmis lähtemään hallituksesta. Ei siis vain uhittele, vaan on valmis tekemään temput.

Se on sitten eri asia, miten uskottavana muut pitävät etukäteen julistettua neuvottelutaktiikkaa.

Tosin muut vaihtoehdot ovat kaikkien hallituspuolueiden kannalta täysin surkeita.

Tämä pohja on kaikille mukana oleville puolueille juuri tässä tilanteessa paras.

Vähemmistöhallitus ei pysyisi pystyssä. Keskusta tuskin saisi muuta kuin pitkän laahuksen puolueena, joka kaataa hallituksia.

SDP ja kokoomus eivät mahdu samaan hallitukseen tällä hetkellä.

Toimitusministeristö olisi pelkkä rampa ankka syksyn vaaleihin asti.

Maa on kuitenkin vielä keskellä koronakriisiä, vaikka menossa kohti parempaa.

Sanna Marin kertoo Suomen exit-strategian päivityksistä – muutoksia tulossa tapahtuma- ja kulttuurialalle 12:06
Katso myös: Näin Sanna Marin ennakoi Suomen keskiviikkona julkaistavaa suunnitelmaa, kuinka Suomi nostetaan koronakurimuksesta.

Lue myös:

    Uusimmat